— Tiedän, mieheni, sen tiedän. Mutta luulin jo luopuvasi tuosta Jägerin villaopista, kun sentähden olet kahdesti kärsinyt keuhkokuumetta ja kolmas kerta kuuluu aina olevan kovin vaarallinen — enkä tosiaankaan soisi sinun kuolevan. Mutta sinä, niin ethän sinä siitä huoli — — —
— Etpä nytkään, vaimoseni, noin itkisi, jos olisit täysvillainen.
— Kenties en sitten itkisi haudallasikaan?
— Et. Tyynesti vaan surisit ja etsisit elämältä lohdutusta.
— Tuo on kauheata!
— Eipä, vaan tosikristillistä.
— Tahdotko sitten tosiaan jättää — — —
— En, kultaseni, enhän jätä, vaan elän sinulle sekä itselleni mieliksi hirveän kauan. — Sentähden juuri tahdonkin pysyä täysvillaisena.
— Mutta tuo keuhkokuume?
— Niin, se on ollut ja mennyt eikä toivoakseni palaja. Se on kuritusta kokemattomalle elämän koulussa. Mutta sitä kautta pääsee ajatteleva viisaaksi.