[Koska lienee hupaista tutustua isä-Aatamin almanakkaan, liitämme sen tähän hänen poikansa suun hedelmänä, kuten seuraa:
Tuomaasta kuus kynttilään,
Siitä kolme Mattiin,
Siitä neljä Maariaan,
Siitä viis Vappuun,
Siitä kahdeksan Juhannukseen,
Siitä neljä Jaakkoon,
Siitä viis Petroon,
Siitä viis Mikkoon,
Siitä viis Pyhämieheen,
Siitä seitsemän Jouluun.]
Juuri sai hän isänsä almanakan lukeneeksi loppuun, kun illan isäntä häntä lähestyen viittasi puheilleen. Siinä kuuli hän hiljaisia, vaan tuikeita sanoja, ja kovin pitkiä puheita kuiskattiin hänen pitävän tyttöselle. Siitä pojan pää vasemmalle kallistua nutkahti kuin katkennut kaalin kupu. Nuivalla nenin hän nyt hiipaili kuution muotoiseen kammioon, jossa, kuten ukkosta piillen, pilvien välistä päivää tirkisteli.
Sitten lähestyi illan isäntä mehevätä neitosta ja muita neitosia ja he puhuivat keskenään Aatamilta salattua kieltä: se oli ruotsia.
— Ah, paljon puuttuu multa! huokasi Aatami. Herrasväkisille ei kieleni kelpaa ja sentähden täytyy mun paeta. Niin häväiskää ja pilkatkaa keskenänne onnetonta, te paratiisilinnut, kunnes kieltänne ymmärtää Kehnosuon poika! Ymmärtääpä hän sitä kerran ja — silloin herranen aika!
— Eipä niin — kuiskasi hälle eräs tovereista — vaan kerran täytyy kaikkein tässä maassa osata ja puhua suomea ja — silloin herranen aika! Sitä toivon minä ja sentähden tahdon elää ja kuolla kuin suomalainen.
— Niinpä oletkin sinä paatunut talonpoika, johon ei kajoo korkeamman esimerkin voima! tokaisi Aatami. — Minäpä kaikesta näen, ett'ei sovi puhua suomea kuin jokapäiväisessä työssä, josta jokapäiväinen leipämme nautitaan. Vaan jos ilon ja riemun pikarista tahdomme juhlien herrashetkinä juoda — kuten sanoo eräs viisas saarna — tulee meidän oppia kielillä puhumaan niinkuin nyt edessämme nähdään ja kuullaan.
— Vaikene, läpiviisas almanakka! tiuskahti hälle toveri. Ja silloin taukosi myöskin pianon soitto, joka yhteislaulun jälkeen oli kaikunut erään neitseen sooloa laulaessa.
Iltaseura oli lopullaan. Jätettiin hyvästi.
Vaan hajallaan oli Aatamin pää, hajallaan sydän. Puolipihassa ulkona muisti hän lakkinsa unhoittuneen ja palasi takaisin. Ihmeekseen löysi hän lakin kietouneena mehevän neitseen shaaliin. Tyttönen siitä kovin hämmästyi, vaan Aatami näki sitten seuraavana yönä unissaan itsensä kiedottuna niin ihmeen suloiseen ja lystiin shaaliin.