JUHANI FLEMING.
Sä näitkö hänet?
OLAVI KLAUNPOIKA.
Hän se mahtoi olla.
Ma kalvaan, lumivalkean näin haamun
Kuin terhenen niin hiljaa leijuvan,
Miss' oli muuri merta vastaan korkein.
Sen kiharoilla mustill' loisti kullat
Ikäänkuin seppeleeksi käärityt.
Hän lauloi virttä, jota: laineet säisti,
Ja vakaasti kuin unenkulkija
Hän astui muurin äärtä hohtavaista. —
Luin hiljaa rukouksen, kohti kuljin.
Hän poissa oli, ja kun sinne ehdin —
Vedessä värähteli tähdet vaan — — —
JUHANI FLEMING.
Jos hän se olis ollut! — Etkö nähnyt?…
VANGINVARTIJA (sisäänkäytävässä).
Nyt herttua jo saapuu. Joutukaa!
OLAVI KLAUNPOIKA (tarttuu kädellänsä miekan kahvaan ja katsoo sisäänkäytävään päin).
Pois kaukan' on hän. Kuules, Juhani!
Hän henkes vie. Viel' ei hän sua tunne.
Sukumme viimeinen sä olet. Anna
Mun eestäs kuolla. Puvun vaihdamme.
Sa hiivit pois.