25. G. A. Wallinin muistokiveä vihittäessä.
Käy yksin beduiini
Aroll' öistä kulkuaan.
Kameeli hiljaa huojuu,
Luo tähdet loistettaan.
Ja aron aallot uinuu
Hänen iltalauleluun. —
Tien viereen taittuneena
Hän näkee palmupuun.
"Sun, kauniin, myrsky kaasi —
Suuri Allah ompi ain!"
Niin rukoilee hän hiljaa,
Taas rientää kiiruhtain.
Waan äkkiäpä muisto
Tuo mieleen ystävän.
Oli nimi sen Abdul Waly
Oli kunnon toveri hän!
[Abdul Waly oli Wallinin arolla käyttämä nimi.]
Hän muistaa Abdul Walyn,
Tuon rautatarmoisen,
Jonk' kanssa aroa tutki
Hän valossa tähtinen.
"Hän lieneekö arolla nytkin
Wai helmassa kaupungin!"
Soi tuuli suruisasti
Ja huokaa palmukin.
Ei tiedä Abdul Walyn
Hän kauvas Pohjolaan
Kauneimman niinkuin palmu
Jo käyneen kuolemaan.
Ei tiedä, mitä mennyt
On hänen kanssaan pois —
Me tietään: korvata meille
Ei mikään sitä vois!
1860.
26. Lintu.
On lintunen pieni yksin
Meren aution rannalla.
Ja aalloista aurinko nousee
Maill' aamun, kaukana.
Siell' oottavi keskellä ruusuin
Kuja päärlyinen, kukkainen.
Ja kiehtova kaipuu kasvaa
Nyt mielessä lintusen.