KATRI. Voittekos kieltää sanoneenne minua morsiammeksenne?
VARRO. Se oli paljasta leikkiä.
KATRI. Oi niitä miehiä, niitä miehiä. (Vaipuu tuolille.)
VARRO. Kas niin, nyt hän pyörtyy. Näkyy että on palvellut parempia ihmisiä. Hän käyttäytyy kuin vallasnainen. (Tarjoo vettä.) Juo vettä niin se menee ohitse.
LIINA (tulee). Mikä Katria vaivaa?
KATRI (nousee ylös). Minä vaan pyörryin silmänräpäykseksi.
LIINA. Olipa se hyvä että se meni niin pian ohitse.
KATRI. Niin, se oli vaan sellainen kohtaus, kuin rouvallakin on välistä.
(Alkaa hiipiä ovelle päin. Liina vilkaisee hyvin loukkaantuneena
Katriin.)
VARRO. Kohtasin sisarenne kadulla, ja hän antoi minulle tämän kirjeen; sen tähden riensin tänne, lausumaan teille sulimmat kiitokseni.
LIINA. Minun kiittää tulee että palasitte. Olen sydämmeni pohjasta katunut käytöstäni. Uskallanko toivoa että suotte minulle anteeksi.