VARRO. Sen olen aikaa sitte tehnyt.
LIINA. Nähkääs, mieheni… (Katrille) Mitä siinä odotat?
KATRI. Voimani ovat niin lopussa että töin tuskin jaksan laahustaa itseäni seinästä kiinipitämällä. (Menee.)
LIINA. Nähkääs, herra tohtori, mieheni on viime aikoina aina ollut huonolla tuulella. Kuten tiedätte, tutustuimme me pelkästä sattumasta toisiimme, ja naidessaan minut oli hän jo melkein vanha nuorimies. Nyt pelkään että hän katuu naimistaan ja haluaa takaisin vapaasen nuorenmiehen elämään ja olen luullut että … että…
VARRO. … Että minä kiihoitan tätä hänen haluaan, eikö niin?
LIINA. Juuri niin, sen myönnän. Mutta nyt olen tullut toisiin mielipiteisiin, pelkään itse olevani syypää hänen huonolla tuulella olemiseensa. Olen pitänyt liian paljon huveista, ollut itsepäinen ja laiminlyönyt kotimme. Mutta tästedes tahdon koettaa tehdä parannuksen. Sanokaa herra tohtori, ettekö siis enää ole vihainen minulle? Oletteko antaneet anteeksi?
VARRO. Aikaa sitte. Mutta rangaistukseksi siitä että käskitte ulos ovesta, saatte pitää minut täällä koko illan.
LIINA. Minä käsken Katrin sytyttämään lampun.
VARRO. Ei tarvitse! Onhan nyt vielä kyllin valoisa.
LIINA. Tapahtukoon tahtonne. Mutta, suokaa anteeksi, minun pitäisi tänään vielä keriä villalankani.