LIINA. Ei suinkaan, mielettömiä ihmisiä jotka kulkevat revolveri taskussa, ei ole niinkään hauska kohdata.
KAARLO. Mieletön, niin, olet oikeassa; mutta kuka on saattanut minut mielettömäksi? Voi Liina, Liina! Ettet ole välittänyt kodostasi, että olet pannut suuremman arvon turhanpäiväisille hameille ja sukulaistesi seuralle, sen voin antaa anteeksi. Mutta, että uskottomattomasti olet pettänyt minut, riistänyt minulta parhaan ystäväni, johon luotin kuin itseeni, kuin sinuun, sitä en milloinkaan anna anteeksi. Nyt ei ole minulla enää mitään, olen kadottanut kaikki mitä rakastin, vaimoni, sekä ainoan todellisen lapsuuden ystävän (itkee, puheen ajalla on Anna tullut sisälle ja mennyt tohtorin viittauksesta varjostimen taakse.)
LIINA. Uskottomasti pettänyt sinut? En koskaan ole rikkonut sinua vastaan, eikä ystäväsi myöskään; mutta sinä vihaat häntä sentähden, että hän on havainnut salaisuutesi ja ilmaissut mielettömän rakkautesi viattomaan sisareeni.
KAARLO. Minun rakkauteni sinun sisareesi? Nyt menee jo liian pitkälle. Jos luulet koristavasi luvattoman suhteesi tohtoriin, panettelemalla viatonta sisartasi, niin petyt Liinaseni.
LIINA. Olisiko se mahdollista?
KAARLO. Mikä?
LIINA. Joko olemme molemmat mielettömiä, tai on kaikki hirveää väärin käsitystä.
KAARLO. Minun puolestani se ei ole mikään väärin käsitys… Minä kyllä tunnen jutun rakkauden kirjeistä, ja olen omin silmin nähnyt.
LIINA. Vai niin, tuo viaton kirjelippuko kysymyksessä on? Salli minun selittää.
KAARLO. Tässä ei tarvita mitään selityksiä.