VARRO. No sitähän minä juuri sinulle sanoin, että muualla sinä hääräät ja puuhaat ja olet ihmisiltä suosittu, mutta et kotonasi voi mitään toimittaa perhe-elämäsi parantamiseksi, joka kuitenkin olisi kaikista tärkein. Sinä näyt kyllä tietävän epäkohtia, mutta et kuitenkaan tiedä syitä, josta ne johtuvat. Minä luulen, suo anteeksi, että sinä itse et rakasta kotia etkä puolisoasi.
KAARLO. Luulo on tietysti vapaa, mutta erehdyt siinä kuitenkin. Vaikka tämä kotielämä ei tunnukkaan niin erittäin viehättävältä, täällä en juuri koskaan saa nähdä iloisia kasvoja paitsi silloin kuin pikku Kaarloni on terveempi hymyilee hän joskus minulle ja se antaa minulle rohkeutta toivomaan tulevaisuudessa onnellisempia aikoja. Minä ja vaimoni olemmekin yhdistyneet melkein kuin pakosta, avio-onnemme sen tähden on vähän heikon puolista, mutta onhan meillä pikku välittäjä, luotan siihen että hän saa meidät lähemmäksi toisiamme. Siksi rakastan vaimoani sen minkä voin, enkä halveksi häntä, vaikka ei hän voikkaan mieltäni noudattaa.
VARRO. Taitaa olla niin että te ette ole luotu toisillenne.
KAARLO. Sitä ei auta arvella mitenkään päin, me olemme vannoneet toinen toisellemme ikuista rakkautta papin edessä ja siitä ei enään pääse mihinkään. Vaikka ei meillä molemmilla olekkaan samoja mielipiteitä, olemme kuitenkin päättäneet kaikessa ystävyydessä mukautua toisillemme kelvollisiksi aviopuolisoiksi.
VARRO. Naisilla tavallisesti on omituisia oikkuja, joita ei aina voita yhdyselämälläkään; jos ei niihin mukaudu, niin onnellista elämää ei voi tulla kysymykseenkään. Sillä heillä on ulkoa päin vaikuttavia ystäviä niin paljon, jotka lörpötyksillään kumoavat järkevänkin miehen neuvot.
KAARLO. On kyllä, ja varsinkin nuo tädit. Jospa vaan voisin vapautua, edes vuodeksi, noista kirotuista sukulaisista.
VARRO. Apropos! luin sanomalehdestä, että Luopioon rakennettava uusi kirkko annetaan urakalle rakennettavaksi, voisithan koettaa, jos saisit sen sopivilla hinnoilla tehdäksesi, silloinhan sinulla olisi hyvä tilaisuus jättää nuo rakkaat sukulaisesi, edes vähäksi aikaa.
KAARLO. Siihen ei Liina koskaan suostu.
VARRO. Mutta etkö luule elämän maalla viehättävän häntäkin.
KAARLO. Elämä maalla on hänen mielestänsä samaa kuin kävellä sateisella säällä Arkaadian edustalla paljain jaloin, kuunnella ryssäin loilotusta ja hevosten hirnuntaa.