VARRO. Ha, ha, ha! oikeinhan sinä taas alat kiivastua vaikka kyllä tiedät että minä täydellisesti myönnän sinun olevan oikeassa, vaikka itse en välitä enään elantotapaani muuttaa koska näinkin hyvin voin. Mutta kuuleppas sinä raittiusapostoli, jos niin sallit niin jätämme tämän asian johon sinä näyt jo olevan tarpeeksi perehtynyt ja alamme uutta, ehkä vähän tärkeämpää. Luuletkos todellakin olevan mitään tärkeämpää kuin raittiusaate?
KAARLO. Ei minun luullakseni mitään, jos vaan kaikki olisivat raittiita, niin kaikki muutkin hyveet seuraisivat niinkuin reki hevosta.
VARRO. Löytyy poikkeuksia kuitenkin, olisit sinäkin paljon onnellisempi jos tekisit työtä toisellakin alalla, edes yhtä paljon.
KAARLO. Mitä työalaa tarkoitat?
VARRO. Kaikki, jotka sinun tuntevat, tietävät että sinä olet kunnon mies, paikassa missä hyvänsä, tietävät myös, ettei sinulla ole onnellinen perhe-elämä, vaan sitä he eivät tiedä miksi, enkä minäkään, vaikka olen paras ystäväsi, saa teistä oikeata selkoa, sen vaan näen että ei kaikki ole niinkuin pitäisi olla noin kunnon miehen kodissa kuin sinä olet. Sentähden minä, ystävänä ja kokeneena miehenä, neuvon sinua antamaan enemmän arvoa perheonnelle kuin raittiusasialle.
KAARLO. Luuletko ettei vaimoni suosi raittiutta?
VARRO. En suinkaan, vaan rakenna ensin perheonnesi, niin siitä saat uutta intoa muille pyrinnöillesi.
KAARLO. Se, se on minunkin tarkoitukseni ja siitä me täällä kotona kahden kesken aina puhelemmekin, mutta vaimoni on niin synkkämielinen että hän ei voi tulla iloiseksi, vaikka hän rakastaakin minua, luulen että se tulee siitä kuin hän on aina kivuloisen lapsen ja lörppöakkain parissa. Nuo noita-akat tätien hahmossa nehän ne valtaavatkin vaimoni melkein kokonaan.
VARRO. Luuletko että hän rakastaa lasta?
KAARLO. Ikävä kyllä sanoa mutta ei se oikein siltä näytä, itse hän kyllä vakuuttaa rakastamansa enkä minäkään siitä sen parempaa selkoa saa, mutta paremmin hän viihtyy kuitenkin muualla kuin kotona, sen olen huomannut, mutta syytä en tiedä miksi.