VARRO. Täälläkö se tapahtui?
KAARLO. Ei, vaan rakennuspaikalla. Tänään pystytettiin katon harja, ja niinkuin tiedät, on tavallista silloin, että isäntä kustantaa harjakannut. Kauppaneuvos oli jo tehnyt luettelon minkälaisia juomia ja kuinka paljon sitä ostetaan, hän tuli sentään minun luokseni neuvottelemaan josko ne riittäisi eli tarvitsisiko enemmän. Arvaas mitä minä hänelle sanoin?
VARRO. No tietäähän sen mitä sellainen raittiusapostoli kuin sinä olet, sellaisesta sanoit. Sinä tietysti käskit vetämään ristin koko lapun yli.
KAARLO. En. Vaan minä esitin hänelle näin: nyt on muutamissa paikoin hylätty jo tuo vanha tapa, yksi ja toinen on koettanut keksiä parempia tilalle; minä puolestani en tahdo mitään määrätä, vaan esittää, ensiksi herra kauppaneuvokselle tietysti ja sitte työväelle, — tässä kauppaneuvos rykäisi ja hymyili hiukan, minulla oli siitä jo vähän toivoa yrityksen onnistumiselle. — Herra kauppaneuvokselta kysyn minä josko te suostutte antamaan tämän saman summan rahassa työmiehille sillä ehdolla että he vievät säästöpankkiin joka pennin ja tuovat säästökirjan teille nähtäväksi; syy jonka nojalla minä tätä ehdottelen on se että minä ainakin luulen täten voitavan herättää heissä säästäväisyys intoa, edes muutamissa, kuin vaan kerta alkuun pääsevät. Tässä luettelossa on yhteiseksi summaksi tullut 150 markkaa ja työmiehiä on 60, se tekee siis 2 markkaa 50 penniä mieheen. Vähäpätöinen summa tosin, mutta sillä saattaa olla siunaus, kuin se tulee hyvässä tarkoituksessa ja hyvästä sydämmestä. He saavat sitte itse valita joko juomat tahi rahat, mutta viimeiset ainoastaan yllä mainitulla ehdolla, minä kysyn heiltä sitte, jos te vaan ensin suostutte.
VARRO. No suostuiko kauppaneuvos sinun hullunkuriseen esitykseesi?
KAARLO. Hän nauroi niin että maksaansa piteli ja lupasi toisen verran enemmän, jos työmiehet vaan ovat niin hulluja, että suostuvat minun esitykseeni. Hänen naurunsa teki minuun mahtavan vaikutuksen, minä kiusallakin tahdoin hänelle näyttää, ettei työntekiät ole niin alhaisella kannalla kuin hän, mahtava pohatta, luulee. Heti kokosin työväen ympärilleni ja itse nousin tiilikasan päälle puhumaan, minä en tiedä mistä sanoja syntyi, mutta ajatella en tarvinnut yhtään, niitä tuli niinkuin itsestään ja mahtavan vaikutuksen teki esittelyni; suurimpain juoppojenkin silmäkulmassa näkyi jotakin kiiltävän. Puheeni loputtua kantoivat he minua käsillään ja hurrasivat niin, ettei loppua tahtonut tullakaan. Sitte tarttuivat he kauppaneuvokseen kiinni, ja hän sai samalla mitalla kuin minäkin; nyt loisti jo hänenkin silmäkulmansa ja jaloilleen päästyään antoi hän minulle 600 markkaa käskien jakamaan 10 markkaa mieheen, hyvän tarkoituksen aluksi, taas kaikui valtaava hurraa huuto. Sinä et usko kuinka jännittävä hetki se oli. Ja siitä minä riemuitsen että kertakin minut ymmärrettiin ilman vasta väitteitä.
VARRO. Olisithan voinut kauppaneuvokselle vielä esittää, että hän olisi kaupan päälle tarjonnut pullon limonaadia mieheen, eihän se olisi paljon maksanut.
KAARLO. Se ei olisi ollut oikein, sillä jos jotakin pahetta aletaan kerta hävittämään niin nyhdettäköön siltä myös juuret, ettei se uudestaan rupeaisi kasvamaan. Jos nyt olisi tarjottu limonaadia, olisi se ollut kuitenkin vanha tapa vaikka vähäsen erimuodossa, sellaisesta muutoksesta ei olisi mitään hyötyä. Jos parannusta toden teolla tahdotaan, niin perattakoon se vanha tapa juurineen, Siihen päämaaliin minä pyrin ja olen aina pyrkivä. Ainakin minun omalla työalallani luulen sen vähitellen menestyvän.
VARRO. Saatat menestyä, mutta epäilen sentään vähäisen sillä sinä olet liian jyrkkä. Minun vanhaa päätäni et sinä kuitenkaan saa kääntymään; ja et suinkaan sinä toden teolla tahdokaan että minunkin pitäisi luopua rakkaista aamu- ja ruokaryypyistäni.
KAARLO. Oi veikko! ikävä kyllä sanoa suora totuus niin hyvälle ystävälle kuin sinä olet, mutta sinun kaltaiset niin kutsutut "kohtuulliset", nämä ne juuri ovat kaikkein pahimmat raittiusasian viholliset sen kohtuullisen nimen tähden. Kyllähän minä sallisin jokaisen käyttävän sen, minkä hän kohtuulliseksi näkee, mutta kun sitä tyrkytetään nuorisolle niin viattomana ja tarpeellisena aineena, että nuorukainen todellakin luulee sen olevan elämässä yhtä tärkeää kuin ruoka elimistön ylläpitämiseksi. Ettekö te kohtuuden suosijat ymmärrä sitä, että se juuri nuorisossa vaikuttaa pahasti kuin näkevät teidän joka tilaisuudessa, missä vaan useampi yhtyy, aina maistavan maljoja sen ja sen asian eduksi, ikäänkuin se ei muuten menestyisi toimella ja teolla, älä luule että nuoriso siitä saa pahaa esimerkkiä jos he näkevät jonkun katuojassa huutavan avuksensa pahoja henkiä, ei, se on heille parempi kuin raittiusesitelmä. Mutta teidän kohtuullisuutenne se se on…