Vahva, joka ei koskaan ollut vuodattanut verta, mutta joka kyllä oli syypää moneen muuhun ilkityöhön, joutui punanahkojen vangiksi. Hän sai viettää melko murheellista elämää. Valkea Pantteri, intiaanien päällikkö, teki hänestä heimon kaikkien kapalovauvojen hoitajan. Se on kovaa työtä merirosvolle!
KOTONA TAAS.
Mutta kotona Darlingilla oli koko tämän ajan vallinnut syvä suru. Isä oli mielestään kokonaan syypää lasten katoamiseen, hän kun tuona iltana oli ajanut Nanan pihalle, ja rangaistukseksi hän oli päättänyt asua Nanan kopissa siihen asti kunnes lapset palaisivat. Kuukausimääriä hän oli jo asunut koirankopissa, ja koirankopissa hänet oli joka aamu kannettu virastoon — suureksi harmiksi talon nenäkkäälle pikku palvelustytölle Liisalle.
Herra Darlingista oli tullut oikea kuuluisuus ja hienot suuren maailman naiset pitivät häntä niin ihmeellisenä ja hänen rangaistustaan niin liikuttavana, että huusivat hänelle aina ohikulkiessaan: "Oi, tulkaa meille päivällisille, tulkaa koirankopissa, olkaa kiltti!" Kaikenlaiset sanomalehdet pyysivät häntä avustajakseen, ja hänen postikorttikuvansa oli joka paperikaupan ikkunassa.
Oli taaskin ilta, ja isä Darling kannettiin kotiin virastaan. Hänet vietiin autioon lastenkamariin, jossa äiti Darling nyt vietti suurimman osan ajastaan muistellen kadonneita pienokaisiaan. Uskollinen Nana koetti turhaan lohduttaa häntä. Ja lastenkamarin ikkuna oli auki, eikä sitä koskaan pantu kiinni. Tänä iltana isä pyysi äitiä soittamaan jotakin. Äiti meni viereiseen huoneeseen ja rupesi soittamaan pianoa ja isä nukahti pian koppiinsa lastenkamariin.
Ja kun hän nukkui, lensi sisään — ei Vendi ja Jukka ja Mikael, vaan
Pekka Poikanen ja Helikello.
"Pian, pian, Heli!" kuiskasi Pekka. "Me suljemme ikkunan! Sitten me menemme ulos ovesta. Ja kun Vendi tulee ja näkee, että ikkuna on kiinni, palaa hän takaisin minun luokseni."
Pekka ei ollenkaan huomannut, kuinka pahasti hän teki. Hän hyppeli riemusta vain, ja sitten hän kurkisti katsomaan, kuka soitti viereisessä huoneessa.
"Se on Vendin äiti", kuiskasi Pekka. "Hän on hyvin kaunis, mutta ei niin kaunis kuin minun äitini. Hänen suunsa on täynnä sormustimia, mutta ei niin täynnä kuin minun äitini suu."
Vendin äiti soitti, ja Pekan mielestä hänen soittonsa sanoi: "Tule kotiin, Vendi!" Sitten soitto lakkasi, ja Pekka näki kaksi suurta kyyneltä Vendin äidin poskella.