Urhoollinen katteini, joka oudoksuen luutnantin väistymistä käänsi hevosensa, hämmästyi vielä enemmän, kun näki luutnantin käsipuolesta tuovan punastuvaa tyttöä. Vanhan Eeron täytyi auttaa syrjään vanha äiti, joka yhä lausui itsekseen: "voi Svärdini, jos nyt olisit elänyt!"
"Tuoko tyttö", kysyi viimein katteini, joka aina tarkemmin katsoi Ainan kauniita, punertavia kasvoja. "Tuoko tyttö antautui alttiiksi venäläisten luodille ja vei poikani yli? Häntä minunkin pitää kiittää."
Näin sanoen hyppäsi katteini ketterästi hevosensa selästä ja astui Ainan luo, joka ei enää tiennyt oliko maassa vai taivaassa. Lyhyesti kertoi luutnantti venäläisten hyökkäyksestä kalastajakylään, sen urhollisesta puolustuksesta ja kavaltajan kuolemasta. Hän lausui myös innolla Ainan sankariteosta ja lopetti:
"Hän on urhoollisen Svärd nimisen korpraalin tytär. Isä kaatui Porrassalmella ja harvinaisesta sattumasta on tämän tytön reipas sulhanen juuri nyt teiltä saanut korpraalin arvon."
"Onko niin kuin luutnantti sanoo?" kysyi katteini Laurilta, joka tuskin voi pidättää liikutustansa.
"On", vastasi tämä kyllin kuuluvasti, vaikka ei värähtämättä.
Katteini katseli hymyillen Lauria, hän aavisti miltä tästä nyt tuntui. Rauha ja ilo, sydämmen hellemmät tunteet, saivat toki muutteeksi virrata jalon sotilaan rinnassa. Näyttipä kuin ei urhoisa katteini oikein olisi tiennyt mitä nyt tekisi, vaan pian otti hän Ainaa kädestä, talutti hänet Laurin luo, joka vielä seisoi paikallaan rivin edessä, ja sanoi puoleksi leikkisällä äänellä:
"Saatpa vaimon, jota kuka hyvänsä saattaisi sinulta kadehtia, ja minä toivon, ett'ei tuo korpraalin nimi sinuun sammu."
Samassa hän kiekahti ratsaille ja ajoi täyttä laukkaa matkaansa, ennenkuin Aina tai uusi korpraali ennättivät selvin tointuakaan. Eräs vanha sotauros, joka seisoi aivan lähellä, kiisti kiven kovaan nähneensä katteinin pyyhkäsevän jotakin silmistänsä, mutta — miten lienee ollutkaan sen laita, kaikki koko komppaniassa toivottivat korpraalin nimen suhteen samaa kuin katteini.
Kun Lauri myöhemmin samana iltana istui ennen mainitussa tuvassa, saattoi eräs kumppani hänelle ilosanoman, että heidän oli käsky jäädä näille tienoille pitämään silmällä niitä pikku joukkoja, jotka vielä kulkivat täällä. Silloin nousi riemu ystäväin piirissä. Sanansaattaja jäi seuraan ja yö oli jo ennättänyt puoleen, ennenkuin erottiin levolle, joka nyt kyllä oli tarpeen ja haluksi.