"Tehkää niin, luutnantti", vastasi tämä, puristaen Vilhon kättä, "mutta pitäkää varalla tuota lurjusta, sillä…"
"Ei ole hätää, ei ole hätää", keskeytti Vilho äkkiä, "pian olen täällä takasin." Näin sanoen kiiruhti hän siihen suuntaan, jossa soutaja odotti, ja seisoi pian veneen vieressä.
"Mitä tahdot puolalainen?" kysyi luutnantti heti. "Minä olen se, jota haet. Sano pian asiasi, sillä minulla on kiire."
"Niin on minullakin", vastasi Ramoski. "Aika on tärkeä. Mutta pian asiaan: puolisonne odottaa, kiiruhtakaa."
"Eleonora!" huudahti Vilho, juosten pari askelta eteenpäin, "odottaako hän minua: mutta miten saan hänen tavata?"
"Seuratkaa minua", sanoi puolalainen hiljaa.
"Seurata sinua!" huudahti Vilho säpsähtäen. "Ken voi vastata, ett'et ole vakooja, eräs ruhtinaan…"
"Minä en ole vakooja", vastasi Ramoski; "olen Czarnyn uskottu."
"Olkoonpa niin", sanoi Vilho hetkeä mietittyään. "Sillä ehdolla seuraan sinua, että saan ottaa edes yhden kumppanin kanssani, ja että odotamme siellä, kunnes evesti Kruse on mennyt yli virran."
"Aikooko kuningas jo tänä yönä mennä virran yli?" kysyi Ramoski.