Vilho ei vastannut, vaan riensi eversti Krusen luo asiasta kertomaan.
"Huimapää", huudahti eversti, katsoen Vilhoa puoleksi kummastellen, puoleksi kunnioituksella; "tämän askeleen otatte puolisonne tähden! Niin, niin, tuo on kyllä kaunista ja ansaitsee palkinnon. Mutta noin syöksyä aivan vakoojien suuhun, sehän on hulluutta. Menkää, luutnantti! En minä tahdo estää teitä tapaamasta puolisoanne, mutta suutunpa kun suutunkin, jos vaan palaatte ajamatta asiaanne. Ottakaa kersantti Lundberg mukaanne ja seuratkaa hänen neuvojaan, ne eivät ole halveksittavia."
Näin sanottuaan käänsi eversti selkänsä luutnantille ja kiiruhti La Chapellen seurassa ylöspäin saareen, joukkojansa järjestämään. Vilho kiiruhti takasin Ramoskin luo, joka häntä jo maltittomana odotti. Kun hän oli kutsunut kersantin luokseen ja parilla sanalla ilmoittanut aikeensa, sanoi tämä milloin tahansa olevansa valmis seuraamaan häntä. Luutnantti hyppäsi keveästi veneesen, kersantti seurasi häntä aivan kintereillä ja Ramoski työnsi sen heti rannasta. Samassa kuului everstin ääni sotatoverilleen, jotka kumpikin komensivat puoltansa päävoimasta, ja pian rivi veneitä laski aivan ääneti vesille saaresta. Tykistötuli oli yhä enennyt, ja paksut savupilvet pyörielivät virran yli litvalaisten leiriä kohden.
Ramoskin vene oli kaikkia muita edellä.
"Kuulkaa, luutnantti", sanoi Ramoski, nojautuen Vilhoon, "voitteko huomata ihmisiä tuolla vastapäisellä rannalla?"
"Kyllä olen näkevinäni henkilöitä liikkuvan tuolla rannalla", vastasi Vilho hiljaa.
"Ruhtinas siellä varmaankin hiipii, ottaakseen Czarnyn kiinni", sanoi Ramoski päättävällä äänellä; "mutta Czarny ei anna itseään vangiksi, sen voin teille vakuuttaa."
Tuskin oli hän viimeiset sanat lausunut, ennenkuin tuli välähti rannalla olevassa pensaikossa, ja ruotsalaiset näkivät tiheitä rivejä puolalaista jalkaväkeä, valmiina ottamaan ryntääjiä vastaan.
Luodit sattuivat veneisiin, mutta eivät tehneet sanottavaa vahinkoa.
Pieni vene-joukkio ryntäsi rantaan ja syöksyi maalle. Metsikkö puhdistettiin lyhyen käsikahakan jälkeen, ja pian seisoivat Kustaa Kruse ja Rietrikki La Chapelle sadan miehensä kera "voittamattomilla" etuvarustuksilla, joita Sapicha Witebskin sanojen mukaan ei satatuhatta ruotsalaista voinut valloittaa.