"Majuri Berdan", huusi eversti, "vanki on kai takavarikossa?"
"On, ja varmassa". vastasi majuri.
"Älä päästä häntä karkuun, minä tutkin häntä palattuani." Tämän sanottuaan komensi eversti joukon liikkeelle, kannusti hevostaan ja kiirehti joukkonsa etupäässä etelään päin.
* * * * *
Noin neljännespenikulma itäänpäin Mielec'istä seisahtui Kaarlo Kustaa, antaakseen joukkojensa hengähtää rasittavien marssien perästä. Koko sotavoima, noin 8,000 miestä, oli majoittunut ympyrään, minkä keskukohdalla oli vanha, rappiolle joutunut luostari, jonka kuningas otti asunnokseen.
Suurista saleista ei enään kuulunut munkkien eikä nunnain ykstoikkoisia lauluja, ja pienissä, vankilan tapaisissa kopeissa vallitsi haudan hiljaisuus. Salaiset huokaukset ja kyyneleet eivät häirinneet hiljaisuutta, eivätkä myöskään tukahutetut hätähuudot ihmisparkoja kidutettaissa muistuttaneet keskiajan tyrannisuudesta ja suuremmasta jumalanpelosta; ainoastaan rumpujen äänet ja sotamiesten naurut muistuttivat, että toinen sukupolvi polki jumalisten isäin entistä asuntoa.
Ajatuksiin vaipuneena läheni Kaarlo Kustaa luostarin muurin porttia. Hänen rinnallaan käveli eversti Kaarlo Sparre.
"Teidän majesteettinne", sanoi tämä, juuri kun kuningas astui rikkoutuneelle kynnykselle, "täällä täytyy olla varovainen, sillä juuri tällaisissa paikoissa ryövärit ja salamurhaajat mieluummin oleskelevat."
"Rakas Sparre", vastasi Kaarlo Kustaa ja laski kätensä everstin olalle tuolla tavallisella hymyllään, jolla hän lumosi jokaisen, joka tuli hänen läheisyyteensä, "tämähän on asumukseni, enkö uskaltaisi sinne? Kas niin, herrani", sanoi hän iloisesti muille päälliköille, jotka seurasivat häntä, "nyt olemme nykyisessä kodissani, jonka täten uudistan."
Näin sanoen astui kuningas ensiksi sisään, pysähtyen keskelle lattiaa, johon oli asetettu kiviä ympyrään. Yhdelle näistä istui kuningas ja käski seuransa noudattamaan hänen esimerkkiään. Kaarlo-kuninkaan äsken niin iloiset kasvot näyttivät nyt murheellisilta, suuret, kirkkaat silmänsä katsoivat tutkistellen kaikkiin ja jäivät vihdoin majuri Kaarlo Kristeri Liljenberg'iin.