"Ota ne heti takavarikkoon!" huudahti eversti innostuneena.
"Se on jo tehty."
"Hyvä! Lähetä siis kersantti Lundberg kahdeksan miehen kanssa suurimmalla veneellä virtaa ylöspäin, ja käske heitä suurimmalla tarkkuudella tutkimaan rantoja Rzochoviin saakka."
Ajutantti poistui, täyttääkseen käskyä.
"Olisipa vahinko, jos puolalaiset saisivat tuon vallattoman rakastajan kynsiinsä", mutisi eversti, heittäytyen pitkäkseen vuoteelleen, nauttiakseen muutaman minuutin lepoa. Peijakkaan soma oli tuo puolalaistyttö kuitenkin, enkä minä laisinkaan ihmettele, että meidän tulinen luutnanttimme on ilmi tulessa. Sanotaan, että tyttö on silmittömästi rakastunut häneen, ja minä lyön vaikka vetoa aimo miekkani sataan dukaatiin, ettei kukaan meistä tule viemään kotimaalleen niin ihanata saaliista. Hänellä on veli, tuo kenraali, joka itse on antanut itselleen arvonimen. Muuten hänestä ei taida olla sotapäälliköksi paljon enemmän kun minun huonommasta korpraalistani, mutta urhoollinen hän taitaa olla, ja aika työn saamme, ajaessamme hänet husaarineen ja kvartiaanineen takaisin soihin, josta he ovat tulleetkin. Nuori Czarnecki on kai määrätty hänen langokseen, mutta vielä voi kaikki muuttua, ja ell'ei asiat aivan hullusti mene, teen minä herroille tänä yönä kepposen, jota he eivät aivan pian tule unohtamaan. "Nyt tiedän, mitä teen", huusi hän ja hypähti ylös nuorukaisen vilkkaudella, "vaan kepponen pitää heti tehtämän, ennenkun rakastaja ennättää kiepata pois morsiamensa kehdosta!"
Eversti tuskin sai sanottua viimeiset sanat, ennenkuin ovi aukeni ja varteva sotilas astui sisään.
"Terve tuloa, majuri Berdan", sanoi eversti ja meni vastatullutta tervehtimään, "missä olette olleet ja minkälaisia uutisia tuotte?"
"Mikolaiov'in luona", vastasi majuri. "Minä tapasin siellä joukon Lubomirskin husaareja. Ilman muita mutkia hyökkäsin heidän päälleen ja ajoin koko parven Visiokaan. Muiden muassa, jotka joutuivat käsiimme, oli yksi hyvin epäiltävän näköinen, sillä hän vältti aina joutumasta taisteluun ja koetti useoita kertoja paeta. Tutkiessani häntä, löysin tämän kirjeen, joka oli ommeltu hänen takkinsa helmaan."
Majurin mentyä, avasi eversti kirjeen, sanoen itsekseen: "Olenpa varma, että tämä sisältää jotain saakelin vehkeitä. Arvasinpa oikein!" huudahti hän, luettuaan kirjeen, "veli on peloissaan ja tahtoisi siskonsa varmaan paikkaan. Saakelin mukavasti ajateltu nämä vehkeet, mutta peijakkaan paha oli, että minä osaannuin joutua väliin, tekemään tyhjäksi nämä hankkeet. Ha, ha, haa! Tahtoisinpa nähdä sekä veljen että aijotun sulhasen kasvot, kun he huomaavat tuon vanhan karhun, Kustaa Krusen, vieneen pois heidän saaliinsa. Nämä vehkeet kyllä ansaitsevat kävelymatkan, vaikkapa se olisikin kahta virstaa pitempi."
Näin sanoen solmi eversti miekan vyölleen, heitti ratsukaapun hartioilleen, pisti pari pistoolia nahkavyöhön ja kiiruhti ulos. Tuo pieni joukko seisoi jo valmiina, odottaen ainoastaan käskyä lähteäkseen liikkeelle.