"Väärennetyt kaikki", jupisi Czarny itsekseen, vaihtaen Bernhardin kanssa merkitsevän katseen. Sitte kuiskasi hän kumpaisellekin seuralaiselleen: "Pitäkää nyt silmänne auki, sillä hän on se, joka ryösti neidin."
"Mutta sanokaa", virkkoi Aksel ja seisahtui, "teillä on jokin salaisuus, ja miksi sinä Bernhard salaat sen minulta? Se on ehkä yhteydessä sisaresi kanssa", jatko hän, hienon punan noustessa hänen poskilleen, "ja minä vaadin, että sinä ystävänä teet minun osalliseksi siitä. Ja", jatkoi hän vakavalla äänellä, "jos toimin kanssanne, on minun myös…"
"No, siis'" keskeytti Bernhard ja tarttui ystävänsä käteen, "Czarnyn tutkiessa paikkaa, tahdon kertoa sinulle kertomuksen, jossa sinunkin isäsi ei näytellyt vähäpätöisintä osaa. Mutta istahda, Aksel, se on pitkä kertomus."
Emme tahdo kuunnella tätä kertomusta, jonka sisällön lukija jo ennaltaan tuntee, vaan sen sijaan seuraamme Czarnya, hänen etsiessään sissien jälkiä. Kokonaisen tunnin käyskenteli vanhus edestakasin löytämättä yhtään jälkeä. Varovasti hiipi hän laveihin pensakkoihin ja ravisteli pienempiäkin puita, mutta kaikki turhaan. Hän rukoili pyhää neitsyttä ja kaikkia tuntemiansa pyhiä, mutta yhtä turhaan, ja hän oli juuri aikeessa antaa sovitun merkki-huudon, kun äkkiä huomasi savua vähän matkan päässä. "Tuossa sain heidät näkyviini", mutisi hän, pyyhkäisten tyytyväisenä partaansa, "pyhä neitsyt kuuli kuitenkin rukoukseni; nytpä nuo konnat eivät pääse kynsistämme." Näin sanoen paljasti hän miekkansa, otti ladatun karpiinin vasempaan käteensä ja rupesi astelemaan sitä paikkaa kohti, mistä savu näytti tupruelevan taivaalle. Mutta astuttuaan pari askelta seisahtui hän ja kuunteli. Ei pieninkään ääni häirinnyt hiljaisuutta. "Heitä mahtaa olla suuri joukko", jupisi hän itsekseen, "sillä pari kolme sissiä ei niin pelkäämättä antaudu julkitulemiselle alttiiksi, tietäessään että Kaarlo-kuningas oleilee Herrevadissa ja Ascheberg Erkin puheen mukaan Torpan luona. Ha ha haa!" nauroi Czarny tuskin kuuluvalla äänellä, "onpa oikein hauskaa saada nuo lurjukset petetyksi, ja niin totta kun nimeni on Czarny, on Erkki saava kymmenen kirkasta tukaatia siitä, ja ellei Martan kova sydän nyt pehmene, kun hän saa kuulla vanhan rakastajansa urotyön, en tahdo enään rehellisen nimeä kantaa. Aksel-herra sanoi heidän kuuluvan marsvinholmalaiseen seurueesen; no niin, samapa tuo minusta on, mitä lurjuksia he ovat, kyllä miekkani puree yhtä syvään sen seutulaista sissiä kun roostaadilaista ja torekovalaistakin. Mutta täytyypä tarkastaa lähemmin, miten tuon savun laita oikeastaan on."
Näin sanoen rupesi hän taasen astelemaan varovaisin askelin, havaitsematta, miten synkkiä sadepilviä äkkiä nousi taivaalle ja tuuli alkoi vinkua puiden latvoissa. Hän piti ainoastaan silmällä tulta, joka kirkkaasti valaisi tummat puunrungot vähintäänkin kymmenen kyynärän päässä.
Parin minuutin kuluttua oli hän tullut määräpaikalle, ja piiloutui tiheän pensaan taakse, josta voi silmäillä seutua ympärillään.
Iloisesti räiskyvän nuotion ympärillä makasi viisi henkeä, joiden kovia kasvoja ja säihkyviä silmiä leimuavat liekit valaisivat, tehden nuo jättiläiskokoiset, huonosti vaatetetut olennot hirvittävän pelottavan näköisiksi. He makasivat kehässä, jalat sisäänpäin, ja jokaisella oli vieressään aseensa, pitkä pyssy. Mutta tämä ei ollut kylliksi, nahkasiin vöihin oli kiinnitetty pistooleja ja veitsiä, joiden terävät terät useammin kuin kerran olivat löytäneet tien usean ruotsalaisen soturin sydämeen. Tukka, samoinkuin partakin, olivat epäjärjestyksessä, ja lian sekä haavain rumentamat kasvot olisivat mainiosti sopineet malliksi hornanhenkeä kuvattaessa. Kaikilla viidellä oli roteva ruumis ja leveät hartiat sekä korkea rinta, joka sieltä täältä loisti esiin.
Kun Czarny tarkoin oli tutkinut, ett'ei yhtäkään väjyvää vihollista löytynyt läheisyydessä, ja koetellut miekkansa terää, sekä katsonut, oliko luoti paikallaan pistoolissa, valmistautui hän, jos tulisi huomatuksi, taistelemaan elämästä ja kuolemasta. Mutta äkkiä säpsähti hän ja vetäytyi kauemmaksi pensaikkoon, pitäen pistoolinsa koholla. Syy tähän hänen liikkeesensä oli se, että sissit olivat nousseet seisoalleen ja rupesivat liikkumaan edes takaisin, jolloin Czarny usein oli vähällä joutua ilmi, sillä hän huomasi kauhukseen nyt vasta, mitä ei ennen tullut ajatelleeksikaan, että tuli valaisi hänen piilopaikkaansa. Tämä ei ollut mikään hupainen tieto, ja nyt ruveta sieltä hiipimään pois, olisi sama, kuin mennä suoraan kuolemata kohti. Vanhuksen koko ruumis värisi, sillä vaikka hän olikin urhea, kauhistutti häntä kuitenkin se tappamistapa, jota sissit käyttivät, nimittäin, keihään lävistämänä vitkaan kiusaantua kuoliaaksi. "Mieluummin kärsin kaikki kiirastulen tuskat, kuin kuolen sillä tavoin", jupisi vanhus, pyyhkäisten hikeä otsaltaan: "ennen olivat eversti Krusen nyrkit peloittavimmat mitä tiesin, mutta nämä pirut keksivät sellaisia keinoja kiduttaakseen ihmisparkoja, ett'ei itse paholainenkaan sellaisia ymmärtäisi. Uh, tämä on hirveämpää, kuin olla puolen vuotta kiirastulessa!"
Kun sissit noin puolen tunnin ajan olivat astelleet tulen ympärillä, poistuivat he yksi toisensa perästä metsään, kunnes vaan yksi enään oli jälellä. Jokaisen poistuneen talonpojan jälkeen hengitti Czarny vapaammin, ja kun kaikki, paitsi viimeinen, olivat menneet, levisi voittoriemuinen hymy hänen kasvoilleen, ja hän jupisi puoliääneen, pistäen päänsä esiin pensaiden välistä paremmin nähdäkseen sen yksinäisen vihollisensa, joka makasi tulen ääressä entisessä asennossaan:
"Ryövärien leiri on tietysti kauempana: tämä on ehkä vartiopaikka, mutta tuollainen talonpoika-ryökäle juuri sopiikin kuninkaan sotilaita vartioimaan! Ha ha haa", naurahteli hän ja hieroi mielihyvissään käsiään, "mielestäni jo näen noiden ruojain pitkät nenät, kun takasin palatessaan huomaavat vartijan olevan poissa! Mutta jos tahtovat vaivata itseään kappaleen matkaa edemmäksi, saavat hänet kyllä nähdä niin korkeassa asemassa, kuin hänen arvolleen sopii, ha ha haa! Kun Puolassa olin mukana hirttämässä eversti Krusen ratsumiehiä, oli se minusta hauskaa, ja oikein olin riemussani, kun sain muutamia ryöstetyksi ja voin panna heidät killumaan Mikolaiovin linnanmuureille, tietysti muurin ulkopuolelle, sillä muuten kai olisin pelottanut vanhan Katarina-rouvan, joka nyt vihdoin lepää miehensä luona Varsovassa, mutta jos saisin tuon repaleisen lurjuksen niskasta kiinni, lukisin kaksikymmentä Pater nosteria ennen auringon nousua, ja vielä lisäksi niin monta Avea, kuin ennättäisin. Nyt tai ei koskaan tulee koettaa, josko onni minua seuraa."