* * * * *
Neljä päivää oli kulunut, eikä Czarnyn seurueineen ollut onnistunut saada mitäkään vihiä Bertan olopaikasta. Partioretkillään kyllä olivat saaneet kaksi talonpoikaa vangittua ja pakolla koettaneet tulla totuuden perille, mutta turhaan. Nuo karaistut roistot kärsivät mitä suurimpia tuskia valittamatta ja kuolivat mieluummin kun pettivät toverinsa. Vihansa ruotsalaisia kohtaan oli niin suuri, että nuo hurjat skoonelaiset koettivat kaikin tavoin heitä vahingoittaa, eivätkä silloin panneet ainoastaan omaisuuttaan alttiiksi, vaan antoivat myös ruumiinsa kiusattaa mitä hirveimmällä tavalla, ainoastaan voidakseen tehdä rahtusen haittaa vihollisilleen. Tämä kova vastarinta tietysti suututti Czarnya, ja sai usein hänen puolalaisen verensä kuohumaan, ja usein Akselin ja Bernhardin täytyi mennä väliin niitä hirmuisuuksia estämään, joita hurjistunut puolalainen oli tekemäisillään.
Aamusta iltaan ja vielä öisinkin kuljeskeli vanhus Herrevardin ympärillä olevissa metsissä; hän tarkasteli melkein joka pensaan ja tähysteli puiden tuuheita latvoja, "sillä", oli hänellä tapana sanoa, "minä tunnen noiden lurjuksien sotimis-tavan, ja valveilla täytyy olla, jott'ei saa luotisadetta ja keihäitä ylitsensä sekä puunlatvoista että pienimmästä pensaasta." Ja oikein hänellä olikin, puolalaisvanhuksella, sillä talonpojat käyttivät vähintäkin tilaisuutta hyväkseen, ollessaan partioretkellä.
Oli neljäs yö yllämainittujen tapausten jälkeen: Noin kahden penikulman päässä Torpasta, tiheän metsän siimeksessä, käyskeli kolme miestä hiipivin askelin. Varovasti kuin intiaanit astuivat he maassa olevien puun oksien yli, eikä silmänsä jättäneet yhtäkään esinettä, ennenkuin se oli tarkoin tutkittu. Kesä-ilta oli lämmin ja suloinen, ja synkeät pilvet ajoivat toisiaan takaa taivaalla. Silloin tällöin kuului ukkonenkin tuonnempaa, ja kirkkaat salamat katkaisivat ilman. Mutta nuo kolme kulkijanta eivät näyttäneet huomaavan tätä, he olivat niin kiintyneet puoliääniseen keskusteluunsa, ett'eivät huomanneet kapinaa luonnossa.
"Tästäkö metsästä meidän siis pitäisi löytää heidät", sanoi Czarny ja kääntyi Aksel Lundbergin puoleen, joka käveli hänen vasemmalla puolellaan, "mutta jos olette erehtynyt…"
"En, Czarny, en", vastasi nuorukainen tulisesti, "minä en erehtynyt: täällä tulee joukkion olla, se ei Erkin puheen mukaan olisi kerinnyt kauvemmaksi, sillä eilen iltapäivällä oli hän nähnyt heidän Torpan läheisyydessä. Ja voittepa uskoa, että tuo vanha kettu oli kavala kuin itse Sven Paavonpoika [kuuluisa sissien päällikkö]", huudahti nuorukainen nauraen; "hän pukihe itsensä sissiksi ja sanoi kuuluvansa Marsvinholmassa asuskelevaan seurueesen. Kyllä häntä kovin tutkittiin, mutta hän antoi myös sellaisia vastauksia, että talonpojat hätä pikaa palasivat takaisin. Torppaan he juuri pyrkivät, mutta Erkki kertoi heille, että 20 Aschebergin ratsumiestä oli siellä majoitusväkenä, anteeksi annettava valhe, tietysti eivät he uskaltaneet mennä kauvemmaksi, ja seurueen päällikkö…"
"Näkikö Erkki hänen?" kysyi Czarny kiivaasti.
"Tietysti näki! Tämän kanssa hän puhuikin koko ajan."
"Millainen hän oli, tiesikö Erkki sen?"
"Tiesipä niinkin", vastasi nuorukainen, tähystellen Bernhardia ja Czarnya, jotka nähtävästi levotonna odottivat vastausta. "Hänellä oli pitkä vartalo, punainen tukka ja parta."