Vieras rupesi nauraa hohottamaan, ja tämä tietysti kiukutti Czarnya vielä enemmän. Kuuntelematta, mitä sanomista vastustajallaan olisi ollut, syöksyi hän tätä vastaan, ja olisi epäilemättä lävistänyt hänet, ell'ei tämä nopealla liikkeellä olisi väistynyt syrjään. "Hurja ihminen", kuiskasi tuntematon ja tarttui kovasti Czarnyn käteen, "kiivautesi pilaa tykkänään sen, mitä petoksella voisi saada aikaan. Jos itse saisit päättää, saattaisit parin päivän kuluttua sekä itsesi että minut onnettomuuteen."
Näin sanoen repäsi vieras suuren, sysimustan parran kasvoiltaan ja jatkoi:
"Tahtoisitko minut tappaa, vanhus, vai oletko kentiesi unohtanut minut? Sinä olet nyt niin monta vuotta ollut ruotsalaisena, että varmaan olet unohtanut vanhan ystäväsi ja liittolaisesi. Tai ehkä lisään muistoasi hieman, niin että…"
"Ramoski, vanha, uskollinen ystäväni!" huudahti Czarny, ja heittäytyi ystävänsä rinnoille, "mutta miten ymmärrän sen, että…"
"Että näet minun näiden roistojen keskuudessa", sanoi Ramoski iloisesti, "siitä syystä, että olen täällä silmällä pitämässä erästä konnaa, joka on unhottanut sen kauniin opin, että sopiminen vihollistensakin kesken on kristityn velvollisuus. Mutta tule tänne valkean ääreen, niin kerron sinulle vaiheeni, jotta tulisit huomaamaan, että vielä pidän sen liiton, joka tehtiin litvalaisten leirissä."
"Mutta jos toverisi tulevat ja löytävät minun täällä!" intti Czarny, tuntien kylmän väreen selässään ja ajatellessaan sitä kohtaloa, mikä sitten tulisi hänen osaksensa.
"Ei ole hätää, ei ole hätää", vastasi Ramoski levollisesti, "he nukkuvat parin sadan kyynärän päässä tästä, ja luottavat täydellisesti valppauteeni."
"Niin, kyllähän sinä valpas olitkin", virkkoi Czarny, joka taasen rupesi tulemaan hyvälle tuulelle.
"Minä näin sinut kaiken aikaa", sanoi Ramoski läheten valkeata ja heitti siihen muutamia risuja. "Jo tullessasi näin sinut, ja pelkäsin hirveästi, että hekin sinun huomaisivat. Sentähden otinkin tällä kertaa vartioidakseni, koska siten mainiosti saisin keskustella kanssasi. Mutta vähältä piti, ett'ei kiivautesi tehnyt tätä toivoani turhaksi."
"Älä siitä enään puhu, Ramoski", pyysi Czarny hieman häpeillään, "minun raivoni on anteeksi annettava, koska luulin, että Walchovitz oli se, joka…"