Kyllähän Tanskan kuningas koetti järjestää näitä hurjia joukkoja lähettämällä heidän luokseen upseereja, ja oli tätä varten maaliskuussa vuonna 1677 kutsunut hajanaisia joukkioita kokoon Landskronaan, aikoen yhdistää ne rykmentteihin, mutta hänen täytyi jättää nämä tuumat, kun talonpojat röyhkeästi vastasivat: me olemme upsereja jokainen [katso Kronholm, Skånen valtiollinen historia. Il osa, sivu 194]. He tahtoivat mieluummin tehdä urotöitään omin päin ja omien päällikköjen komentamina, ja seurasivat ainoastaan silloin muiden neuvoja, kun näkivät oman etunsa sen vaativan.
Suurimpia sotaliikkeitä vuoden 1677 alkupuolella oli Kristianstadin piiritys. Pääkortteeristaan, Vää'stä, lähti Kaarlo maaliskuun 24 päivänä marssimaan mainittua kaupunkia kohti, jota puollusti tanskalainen kenraali Meerheim. Piiritys alkoi, mutta kun Kaarlo näki, ett'ei mitään voinut toimittaa, jätti hän kenraali Schantzin kaupunkia hätyyttämään ja meni Rönnebergan kummuille, puolen penikulman päähän Landskronasta. Siellä oli Kristian häntä vastassa, ja ainoastaan tanskalaisten kenraalien Arendorffin ja Ridaun vastalause Goltzin tekemiä ehdotuksia vastaan teki sotatuumista lopun. Tämä eripuraisuus vihollisten kesken pelasti ruotsalaiset varmasta perikadosta, sillä ilman sitä, että he olivat paljoa vähälukuisemmat vastustajiansa, oli heillä vielä paljoa huonompi asema. Kaarlo, joka aina oli pelkäämätön, tahtoi kuitenkin tehdä rynnäkön, mutta muutti sentään useiden kenraalien kehoituksesta tuumansa. Paluumatka aljettiin, ja ruotsalaisten onnistui niin pettää vihollisensa, että olivat ennättäneet Linderödiin saakka, kun tanskalaiset saavuttivat heidät. Ruotsalaiset joutuivat ahtaalle siellä, mutta Schoultzin saavuttua Kristianstadista, aljettiin yhä pienien kahakoiden kestäessä marssia Herrevadin luostaria kohden.
Tämän paluumatkan jälkeen Rönnebergan kummuilta seuraa Schvanenvedelin toimittama Ystadin valloitus, Erkki Sjöbladin tappio merellä ja kuningas Kristianin toimeenpanema Malmön piiritys. Kesäkuun 6 p:nä saapuivat tanskalaiset niin kutsuttujen Kirsikkamäkien luo kaupungin ulkopuolelle, ja yöllä 25 ja 26 päivän välillä tehtiin rynnäkkö. Mutta tuo oiva Fabian Fersen puollusti 3,000 miehellään Malmöta niin uljaasti, että tanskalaisten täytyi palata takasin suuria vahingoitakin kärsittyään.
Lyhykäisesti selitettyämme, millä kannalla asiat olivat v. 1677, tahdomme nyt palata Herrevadin luostariin.
Noin 50 kyynärää itse luostarista, jossa kuninkaan pääasunto oli, sijaitsi Rönne-virran rannalla pienempi rakennus, sisältäen vaan kaksi huonetta, toisen suuremman ja toisen pienemmän. Tässä rakennuksessa asuivat sotamarskit Ascheberg ja Helmfelt, kumpikin silloisen sodan mainittavimmat ruotsalaiset päälliköt.
Rutger von Ascheberg oli syntynyt Kuurinmaalla vuonna 1621, ja alkoi sotilasuransa Kustaa II:sen Aadolfin lippujen alla, sekä tuli erittäin mainituksi niin kutsutussa "pikkusodassa." Puola, Tanska ja Skåne saivat sittemmin katsella hänen urotöitään. Mielensä oli raitis ja teeskentelemätön, ja hänessä näki "tosi ruotsalaisen" kuvattuna. Puolisonsa, Maria Eleonoran von Bussein, kanssa oli hänellä 25 lasta. Hän kuoli Göteborgissa huhtikuun 17 päivänä 1693, ja sikäläiseen saksalaiseen kirkkoon on kohotettu muistopatsas hänelle. Hänen vertaisensa urhoudessa ja kaikkia kärsivässä isänmaanrakkaudessa oli Simon Grundel Helmfelt, todellinen sotilasnero, jonka tanskalaisetkin myönsivät. Hän syntyi Tukholmassa v. 1617, jossa hänen isänsä, Jaakko Grundel, oli pormestarina. Äidin nimi oli Elisa Döpkens. Urhous ja päättäväisyys olivat hänen luonteensa pääkohdat, ja Riigan puollustus venäläistä tsaaria Aleksiusta vastaan, joka 90,000 miehellä piiritti kaupunkia, on kaunein sankarityö hänen voittorikkaassa elämässään. Hänen kuolemastaan, joka tapahtui tämän kertomuksen jatkuessa, kerrotaan lähemmin vastedes.
Huoneet, joissa nämä kaksi mainiota päällikköä asuivat, olivat jotenkin yksinkertaisesti sisustetut, ainoastaan tarpeellisimmat kalut niissä löytyivät. Oli kesäkuun 10 päivä 1677.
Luostariin päin olevan akkunan ääressä seisoi Ascheberg ja nojasi päänsä vasenta kättään vastaan, oikean melkein tietämättään leikitellessä miekan kahvalla. Hänen suuret, puruvat silmänsä olivat tarkkaan kiinnitetyt luostariin, jossa juuri tänä päivänä vallitsi erinomainen vilkkaus. Viestejä ja ajutantteja tuli ja meni joka silmänräpäys, ja eri päällikkyyteen kuuluvia upsereja sekä sotamiehiä tunkeili pihassa. Syynä tähän vilkkauteen oli se, että Kristoffer Gyllenstjerna ja Pietari Hierta olivat pari tuntia sitten saapuneet rykmentteineen.
Virran puoleisen akkunan ääreen oli sitävastoin Helmfelt istahtanut huonomaisen sängyn reunalle. Hänkin oli miettiväisen näköinen ja näyttipä siltä, kuin olisi hänen terävä silmäyksensä tahtonut tunkeutua välkkyvien laineiden läpi. Vihdoin sanoi hän, nousten kiivaasti seisoalleen ja mennen Aschebergin luo:
"Mitä sanot kuninkaan tuumasta? Se on hieman uhka-rohkeanlainen mielestäni. Hänen olisi edes pitänyt, odottaa…"