III.
Kaarlo yhdestoista sotapäällikköineen Herrevadin luostarissa.
Aivan niillä seuduin, jossa pieni, Sarödjärvestä virtaava puro yhtyy Rönne-jokeen, löytyi ennenmuinoin kahlauspaikka, josta ritarien oli tapana mennä yli, oltuaan metsästämässä Söderåsissä, paikkakunnan kauneimmassa ja otuksista vilisevässä metsässä. Tämän kahlauspaikan luo perussettiin Bernhard Clairvauxlaisen tänne lähettämien Bernhardnimisen munkkikunnan munkeille luostari vuonna 1144. Silloinen piispa, Eskil, antoi tähän muuttoon myöntymyksensä, ja toukokuu 1 päivänä 1150 vihittiin Herrevadin luostari neitsy Marian kunniaksi. Jälkeen vuoden 1229, jolloin kaunis luostari paloi poroksi, rakennettiin se uudestaan ja tuli aikojen kuluessa kuolleiden pää-pappien tekemistä lahjoituksista äärettömän rikkaaksi. Viimeisen pää-papin nimi oli Laurids, hän kuoli lokakuun 30 p:nä 1527, sittenkun Kristian III:s toukokuun 2 päivänä 1565 julistamansa määräyksen mukaan oli ottanut häneltä luostarin hallinnon. Tämän käskyn pani täytäntöön Sten Bille, ja tuon ennen niin rikkaan papin täytyi elämänsä loppupuolella syödä armoleipää siellä, missä ennen oli ollut rajaton hallitsija. Kristinusko löysi tien pohjoismaihinkin, ja luostarit hävitettiin, mutta vielä Kaarlo XI:nen aikana olivat Herrevadin muurit ennallaan, vaan revittiin kuitenkin pian alaa ja rakennettiin uudestaan Malmöstä tuoduista korukivistä. Kun ruotujako-laitos tuli kuntoon, määrättiin Herrevadi virkataloksi Skånelaisen ratsurykmentin päällikölle, ja tähän aikaan (vuodesta 1691 vuoteen 1695) oli Niilo Gyllenstjerna sen omistaja.
Tässä jylhän romantillisessa seudussa, jossa Söderåsin äärettömät metsät lumosivat katsojan, ja jossa pieni Rånne-joki hopeavyönä kierteleikse viheriäin salojen ja kauniiden laitumien läpi, viettivät hurskaat isät koko elämänsä hartauden harjoituksissa. Mutta tämä aika oli pian ohi, ja toisia, pysyväisempiä, muistoja on tämän luostarin yhteydessä.
Syyskuun 14 päivänä 1305 oleskelivat Erik ja Waldemar herttuat Herrevadissa ja kirjoittivat siellä nimensä erääsen asiakirjaan sekä myönsivät täten Birgerin pojan hänen seuraajakseen.
Toinen, meidän aikojen läheisempi muisto on se, kun Kaarlo XI majaili siellä maaliskuun keskipäivistä 12 päivään heinäkuuta 1677.
Historiassamme kerrotuista vuosista on 1677 se, joka enemmin vetää huomiota puoleensa. Lundin taistelun jälkeen, 4 pnä joulukuuta, ei seurannutkaan varsinaisia pääkahakoita ennenkuin Landskronan luona. Sitä kiivaammin käytiin sitävastoin tuota niin kutsuttua sissisotaa, joka kokonaan hävitti Ruotsin uudet maakunnat, erittäin Skånen, joka vaati tuhansia uhria. Tanskalaiset puoltivat kovin tätä partiosotaa, joka tietysti oli suurena haittana pää-armeijalle, ja heidän everstinsä, Schwanenwedel, tiesikin käyttää näitä järjestämättömiä talonpoikaisjoukkoja hyödykseen.
Sissijoukkoja perustettiin vuonna 1649 Holsteinissa ja Ditmarschenissa, kun Kristian IV siellä kävi sotaa, mutta jo Kaarle IX aikana ilmaantui näitä seurueita Göingen kihlakunnassa, eli, kuten naapurikansat sitä kutsuivat, "Pikku Turkissa", Skånen ja Blekingen rajalla.
Sodan syttyessä lähetti Tanskan kuningas käskyn entisille alammaisilleen, että he joka mies nousisivat ruotsalaisia vastaan. Nämä taas kyllä koettivat houkutella talonpoikia puolelleen, ja niiden tanskalaisten aatelisherrain joukossa, jotka todella suosivat Kaarloa, huomataan Kr. Barnekow, Nuutti Tott ja Jörgen Krabbe, jolla viimeksimainitulla onkin tärkeä osa sen ajan historiassa, mutta talonpojat mieluummin ryöstivät aatelisten linnoja ja koettivat niin usein, kun vaan saivat tilaisuutta, hävittää uusia maanmiehiään. Varsinaisia sissiseurueita perustettiin Göingen, Farsin, Björen ja Fromestin piirikuntiin, ja ne valittiin johtajaksi, jotka osoittivat suurinta rohkeutta ja kavaluutta. Näistä olivat mainittavimmat Niilo Tidemand, Hollandsåsista, Fridsholman Ubbe, Göingestä ja Sven Pålsson (Påfvelson), joka jo esiintyi Selannisaa v. 1659, siis Kaarlo Kustaan aikana. Hirveitä olivat ne työt, joita nämä joukot harjoittivat, ja jos löytyisi joku, joka näitä kaikkia voisi kertoa, tulisi siitä varmaan nidoksia.
Mutta eivätpä ainoastaan sissit näin hurjia olleet, ruotsalaiset eivät olleet sen parempia, kun kosto tuli kysymykseen, ja luonnollistahan on, että raivo siitä yhä yltyi. Niiden ruotsalaisten joukossa, jotka kaikkialla hätyyttivät sissejä, huomataan, paitsi ennen mainituita Aschebergiä ja Hummerhjelmiä, Johan Gyllenstjerna, joka kookkaan vartalonsa ja raa'an esiintymistapansa tähden yleensä kutsuttiin "Grof-Joniksi" [Roteva Jon] eli "Grobiaaniksi". Hän oli syntynyt helmikuun 18 päivänä 1635 sekä kuoli kesäkuun 10 päivänä 1680 ja oli enemmän kuin kukaan muu lainannut apuaan sissien hävittämiseksi. Helmikuussa v. 1677 majaili hän Kristianopolin edustalla ja antoi siellä teilata noin 70 vangiksi otettua talonpoikaa. Myös kerrotaan, että eräs sissijoukko, joka riehui Matterödissä, 4 penikulmaa Kristianstadista pohjoiseen, siellä vangittiin ja hävitettiin. Lackalängan luona, kolmeneljäsosa penikulmaa pohjoiseen Lundista, seisoi everstiluutnantti Rehbinder, ja oli rakentanut etuvarustuksen, josta piti silmällä niitä sissiseurueita, jotka olivat Ystadin seuduilta, heidän leirinsä oli nimittäin Marsvinholmassa, josta tekivät partio-, ryöstö- ja hävitysretkiään sisämaahan päin.