"Te näytätte hyvin huolehtivan hänestä, ja…"
"Sen teenkin", vastasi Ascheberg vakavasti. "Minä tunsin hyvin hänen isänsä, ja koska hän on urhokas poika, joka ei vielä milloinkaan ole taistelussa peräytynyt, niin… niinpä niin, kyllähän itse ymmärrätte", jatkoi hän, pyörähtäen ympäri kantapäillään.
"Kyllä ymmärrän", virkkoi Lybecker lämpimästi, "te pidätte hänestä. Mutta nyt on siten laita, että eräs sissijoukkio pari päivää sitten on ryöstänyt hänen sisarensa, ja veli on nyt minulta pyytänyt lupaa saada parin ratsumiehen kanssa etsiskellä noita lurjuksia. Niin, toissapäivänä hän sitä juuri pyysikin. Hän on nyt äitinsä luona, vaan palaa pian sieltä takasin."
"Hm, hm", rykäsi sotamarski, pyyhkäisten vasemmalla kädellään otsaansa, "tämä todellakin on vaikeanlainen seikka, koska nyt tarvittaisiin joka käsivartta."
Ascheberg oli lausunut viimeiset sanansa niin kovaa, että kaikki läsnäolijat ne kuulivat.
"Kuinka niin, kuinka niin", huudahtivat Pietari Hierta ja Gyllenstjerna yht'aikaa, "tuleeko tässä jonkinlainen leikki kysymykseen?"
"Sen kai te tiedätte, herrani, jotka olette tulleet tänne kuninkaan käskystä", vastasi Ascheberg kummastellen.
"Me aavistamme sen", vastasi Gyllenstjerna vakavalla äänellä, "ja toivomme suuresti, jotta sitten saataisiin rauha, mutta lähempiä tietoja emme vielä ole saaneet."
"Niin, emme olekaan", vakuutti Pietari Hierta, ja katseli kysyvin silmäyksin Aschebergia. "Vanhat käsivarteni alkavat jo kangistua", jatkoi hän kuivasti nauraen, "siitä kun viimeksi sain niitä käyttää, on jo niin pitkä aika, että…"
"No, no, ehkäpä ne pian pääsevät liikkeesen", virkkoi Ascheberg hymyillen.