Liljenberg ei vastannut.
"Minä olen varma asiastani", jatkoi Bülov, "hän ei olisi päättänyt mennä yli Veikselin; semminkään ei nyt."
"Selittäkää selvemmin!"
"Heti. Tunti sitten tuli tänne airut eversti Cronlodilta. Tämä urhokas mies on jo lyönyt takasin kolme väkirynnäkköä, ja useita pienempiä kahakoita on tapahtunut, kun puolalaiset ovat koettaneet valloittaa linnan. Vihollisen laumat lisääntyvät aina enemmän ja enemmän. Sandomir on jo monta kertaa sytytetty palamaan, ja jos kaupunki antautuu, täytyy myöskin linnan ennen tahi myöhemmin joutua puolalaisten käsiin. Vaan tässä ei vielä ole kaikki mikä vielä enemmän vaatii varovaisuutta, on se, että Czarnecki, tuo viekas partioretkeläinen, on arvannut hankkeemme, ja nyt on hänen tarkoituksensa pakottaa meitä vielä kauemmaksi kolmion kärkeen, voidakseen sitten yhdellä iskulla hävittää meidän pienen sotavoimamme."
"Helpommin sanottu kuin tehty", jupisi Liljenberg. "Me emme anna turkkilaisten eikä barbaarien vangita itseämme." Ääneensä sanoi hän: "Minkä neuvon te, kenraalimajuri, antaisitte?"
"Jospa tässä", vastasi Bülov, osoittaen Veikseliä, "olisimme menneet yli ja marssineet Czarneckia vastaan, ennenkuin hän olisi joutunut kutsumaan avukseen litvalaiset. Hänen lyömisensä olisi ollut hyvin helppo, ja Cronlod olisi myös tullut vapautetuksi heidän rynnäköistään. Lubomirskin joukot ovat liian heikot vastustamaan meitä, ja Juhana Witebski, joka on sijoitettu virtojen yhtymäpaikoille, ei myöskään olisi joutunut omaisiensa avuksi. Ainoastaan täten olisi tie Varsovaan nyt ollut auki. Tämä olisi ollut minun neuvoni."
Nyt pysähtyi keskustelu, mutta ikäänkuin sattumalta katsoi Bülov taaksensa ja seisahtui. Muutaman silmänräpäyksen katseli hän tarkasti luostarin harmaita muuria, jotka hämärässä näyttivät jättiläiskummituksilta.
"Tuo vanha luostari näyttää minusta niin salaperäiseltä", kuiskasi hän Liljenbergille; "aina siitä asti kun tulimme tänne, olen sitä katsellut epäilyksellä. Minä olen varma, että jotain salaista on siellä kätkettynä. Katsokaa, katsokaa", jatkoi hän kuiskaavalla äänellä, ja tarttui majurin käsivarteen, "luuloni ovat toteutuneet. Siellä on vakoojia aikalailla, ja jos teillä on hyvät silmät, voitte helposti nähdä pään, joka liikkuu edestakaisin tuolla seinällä. He ovat olleet siellä piilossa, jo ennenkuin me tulimme tänne, mutta minä vangitsen koko joukkion. Älkää kadottako heitä näkyvistänne, majuri, minä tulen heti takasin."
Näin sanottuaan Bülov katosi. Liljenberg ei ottanut silmiään vakoojasta seinällä, ja hän näki nyt selvästi, mitä Bülov ei ollut huomannut, että siellä oli useita päitä. Suurimmalla levottomuudella odotti hän toverinsa takaisintuloa. Neljännestunnin kuluttua tulikin Bülov takaisin, kuiskasi muutaman sanan majurin korvaan ja veti hänen mukanaan.
Hiljaa hiipien lähestyivät he nyt sitä osaa muurista, jossa varjo oli näkynyt, ja ilokseen huomasivat he siellä ikkunan, josta voivat paremmin nähdä, mitä sisällä oli tekeillä. Bülov nousi varpailleen ja koetti katsoa sisään, mutta tässä epämukavassa ja väsyttävässä asennossa ei hän voinut olla niin kauan, että olisi mitään nähnyt.