"En, en!" huusi nuori tyttö, kauhulla katsellen vihollisensa synkkiä kasvoja. Hirveä aavistus sanoi hänelle, että miehen kertomus sisälsi jotain salaperäistä ja hirmuista, ja hän teki häätävän liikkeen kädellään, ikäänkuin olisi hän tahtonut työntää Walchovitzin syrjään.
"Teidän täytyy se tietää", kuiskasi jesuiitta, hypähtäen hänen rinnalleen, "kostaja olen minä, ja tuo valapatto on… äitinne!"
Mailma musteni nuoren tytön silmissä ja hän aikoi huutaa, mutta kielensä ei tehnyt palvelusta, ja pienimmättäkään äänettä vaipui hän tainnottomana lattialle.
Walchovitz syöksyi ulos, ja kaukana metsissä vastasi kaiku hänen ivanauruunsa.
Samassa silmänräpäyksessä kun Walchovitz katosi, näkyi toiset kasvot ruudun takana. Niiden omistaja oli Ramoski.
"Tyttöparka", jupisi hän, ja pyyhkäsi huuran lasista nähdäkseen paremmin, "niin totta kun elän, et huomenillalla ole enään täällä."
Näin sanoen poistui hän ja lähestyi pitkin askelin Walchovitzin tupaa, jonka matalasta ovesta astui sisään.
VI.
Torpassa. — Valmistuksia. — Pelastus.
Aivan Torppaa ympäröivän vallihaudan partaalla, lähellä ylös nostettua vipusiltaa, istui kolme miestä ja puhuivat kuiskaten keskenään. Oli seuraava ilta sen jälkeen, kun Walchovitz oli käynyt Bertan luona. Keskustelevien ympärillä tekivät talon palvelijat innokkaasti työtä; suuren suuria kivilohkareita tuotiin esille, jotka tarvittaissa saatiin vierittää vihollisen päälle, risukimppuja pidettiin valmiina, ja matalille valleille istutettiin pari pientä tykkiä, joiden kartessien piti levittämän kuolemaa ja tuhoa vihollisissa. Jokainen näytti levottomasti odottavan jotakin, ja kaikkien silmät tähystelivät metsänrinnettä, ikäänkuin odottaen näkevänsä joka silmänräpäys hurjien vihollisten syöksevän esiin.