"Luottakaa minuun, niin kaikki käy hyvin", vastasi Ramoski, joka ei ollut kuulevinaankaan Bertan viimeisiä sanoja. "Mutta teidän täytyy uskaltaa minuun", jatkoi hän kuiskaten, "teidän täytyy antaa minun määrätä, ja minä lupaan, että tänä iltana olette vapaa."
Berta tuskin uskoi korviaan. Hän pääsisi vapaaksi, saisi mennä ulos tästä kamalasta huoneesta, jossa sade lapasi seinät, eikä tarvitsisi enään katsella tuota iljettävää Kaisaa, joka alati häntä kiusasi. Ja paras kaikista oli, että pääsisi häneltä pakoon, jonka katse vielä poltti hänen sielussaan. Eikö tämä kaikki ollut ihana unelma? Ei! Jota enemmän hän tarkasti tuntemattoman kasvoja, (meidän tulee tässä muistuttaa, että Ramoski oli muuttunut paljo kauniimmaksi, sittekuin tutustuimme häneen Sandomirissa) sitä varmemmaksi tuli hänen uskonsa, ettei tuo tuntematon tahtonut häntä pettää. Hän lähestyi vähitellen ja sanoi vihdoin, lapsellisella viattomuudella katsellen Ramoskia:
"Sinä näytät liian hyvältä, tahtoaksesi saattaa minut vielä onnettomammaksi, ja minusta nähden ei sinun silmäsikään ole sellaiset kuin tuon toisen. Mutta jos teet minulle jotain pahaa, niin että äiti-parkani saa itkeä vielä enemmän, on Jumala sinua siitä rankaiseva."
Nämä yksinkertaiset sanat tunkeutuivat Ramoskin sydämeen ja hän jupisi itsekseen: "Pyhä neitsyt minua tästä varjelkoon." Ääneensä sanoi hän: "Minä tahdon pelastaa teidät äidillenne, ja vanha Czarny on…"
"Czarny!" huudahti Berta ja seisoi yhdellä hyppäyksellä akkunan luona, "tunnetteko vanhan, rehellisen Czarnyn?"
"Tunnen", vastasi Ramoski, "minä olen hänen maanmiehiänsä."
"Sittenpä et voi minua pettää", vastasi nuori tyttö luottavasti, ja lisäsi hän heti jälkeenpäin uteliaasti tarkastellen Ramoskia, "sittenhän rukoilet sinäkin neitsyt Mariaa, kuten Czarnykin. Minä pidän hänestä paljon", virkkoi hän viattomasti, "mutta sekä äiti että minä emme voi hyväksyä, että hän siten kunnioittaa syntistä naista."
Tämä puhe kummastutti Ramoskia, mutta nyt ei ollut aikaa kuluttaa tärkeitä minuuttia missään keskustelussa, ja hän vastasi vakavasti:
"Puhukaamme siitä sittemmin; nyt on vaan pidettävä huolta, miten parhaiten pääsette pakenemaan."
"Niin, niin, pelasta minut, pelasta minut!" huudahti Berta, joka nyt vasta taas huomasi tilansa, "mutta kiiruhda, sillä tuo toinen voi joka hetki palata takasin; minä olen usein nähnyt hänen kävelevän täällä rannassa vakoilemassa."