"Mitä nyt, mitä nyt?" kysyi Bernhard, mennen palvelijaa vastaan, "tulethan sinä sellaista vauhtia, kuin jos sissit olisivat kintereilläsi."
"Heikeinpä niin", vastasi mies hengästyneenä, "nuo lurjukset ovat hyökänneet kornetti Lundbergin kimppuun, kun hän rohkeni mennä kappaleen matkaa metsään, seutua tutkimaan. Hän taistelee kuin hurja, mutta mitä voivat hänen muutamat miehensä niin montaa sissiä vastaan."
"Puhutko totta, mies", ärjäsi Czarny, tarttuen palvelijan käsivarteen, "eikö säikähdys ole tehnyt vaaraa suuremmaksi kuin se todella onkaan?"
Samassa tuli Erkki huoneesen.
"Ei", vastasi tämä, joka oli kuullut Czarnyn viimeiset sanat, "hän on puhunut totta."
Eleonora ei voinut sanoa sanaakaan; pidätetyin henkäyksin kuunteli hän palvelijain usein äänekästäkin keskustelua ulkohuoneessa, ja aikoi juuri mennä heitä rauhoittamaan, ehk'ei itsekään juuri ollut rauhallinen, kun Czarny sanoi:
"Tahdonpa itse mennä katsomaan, miten asianlaita oikeastaan on."
"Seis", kajahti nyt ääni kaikkien muitten yli, "ei kukaan saa mennä ulos."
"Ken voi minua estää?" kysyi Czarny, joka ei ensihämmästyksissään huomannut sitä, joka puhui.
"Minä voin sen tehdä", vastasi sama ääni, ja samassa seisoi Aksel hänen edessään. Vaatteensa olivat repaleilla, ja tukka valui epäjärjestyksessä hartioille.