"Czarny, Czarny!" huudahti Eleonora, mennen vanhusta vastaan, "ulkomuotosi ei ennusta hyvää. Mitä arvelet taistelusta?"
"En tahdo salata ajatuksiani", vastasi Czarny vakavalla äänellä' "enkä myöskään antaa teille pettävää toivoa, vaan suoraan ilmaista, että vaara todellakin on suuri. Kyllä tunnen nuo lurjukset; he sotivat omalla tavallaan, ja ell'eivät heti onnistu saamaan valtoihinsa väkivallalla jotain paikkaa, koettavat he petoksella tulla sen omistajaksi. Jos vaan tämän yön voimme pitää heitä etäällä, tahdon huomenna pyytää apua Herrevadista. Olkaa toki rauhallinen", jatkoi hän, nähdessään Eleonoran huolen yhä enentyvän hänen puhuessaan, "me olemme valmiit viimeiseen saakka puollustamaan asemiamme, ja ainoastaan ruumiidemme yli voivat vihollisemme päästä tänne."
"Kiitos, kiitos!" muuta ei Eleonora voinut puhua.
Synkkä aavistus oli hiipinyt hänen sydämeensä, pitäen sitä jännitettynä. Mennyt aika tunkeutui hänen katseensa eteen ja ajatukset kuluneiden päivien iloista ja suruista valtasivat hänet kokonaan.
Ei kukaan häntä häirinnyt. Czarny oli mennyt Martan luo ja puhui hänelle matalalla äänellä. Ison seinäkellon yksitoikkoinen pakutus oli ainoa ääni, joka häiritsi hiljaisuutta huoneessa. Puolen tuntia kului, ja vielä istui Eleonora samassa asennossa. Metsästä ja vallilta kuului yksiäänisiä laukauksia, ja vähä väliin antoi Erikki-vanhus kanuuniensa paukkua, näyttääkseen sisseille, että vielä oli valveilla. Kuu liikkui verkalleen yhä kauvemmaksi länteen, puiden varjot pitenivät, ja itäisellä taivaan rannalla näkyi vaaleanpunainen juova, joka vähitellen yhä suureni. Toisen kerran aukeni ovi, ja Bernhard astui huoneesen.
"Poikani! poikani!" huudahti Eleonora, ojentaen kätensä nuorukaista kohden, "miten hirveäksi on tämä yö tulevakaan! Czarny sanoo ett'ei sota vielä ole päättynyt."
Molemmat miehet vaihtoivat pitkän silmäyksen keskenään, mutta vihdoin sanoi Bernhard, syleillen äitiään:
"Niin on, armas äitini, mutta valitus ei tee sankaria. Rohkeus ja päättäväisyys, mutta ennen kaikkia varovaisuus ovat nyt tarpeen. Sissit vakoilevat joka pensastossa, vaan eivätpä ole meidänkään miehet joutilaat, ja linnan toisella puolen seisoo Aksel miehineen estämässä ryntääjiä siltä puolen hyökkäämästä. Äitini tietää että Aksel on urhea ja taitava sotilas, joten luulen, ett'ei siltä puolen ole mitään pelättävää."
"Niin on kuten Bernhard-herra sanoo", virkkoi Czarny, pyyhkästen kädellään ruudulta näköä estävän huuran, "ja jos tahtovat vielä tehdä rynnäkön, on se tapahtuva pian, ennenkuin päivä valkenee, jolloin helposti voimme heidät huomata."
Tuskin oli hän saanut viimeiset sanat lausutuiksi, kun hirveä melu kuului toisesta huoneesta. Czarny syöksi ovelle, mutta ei vielä ehtinyt sitä avata, kuin jo eräs palvelijoista töyttäsi sen selälleen.