Puolentunnin ankaran taistelun perästä olivat vallit sissien hallussa, ja nämä rupesivat nyt tunkeutumaan sivurakennuksiinkin, jossa menettelivät vanhan tapansa mukaan. Kaikki mitkä käsiinsä saivat, taulut, kuvastimet ja huonekalut, kaikki hävitettiin tahi vietiin takavarikkoon, ja salit, joissa ainoastaan pari tuntia sitten oli vallinnut lepo, olivat nyt hirveiden väkivaltaisuuksien näyttämöpaikkana.
Eleonora luuli omaavansa enemmän rohkeutta, kuin mitä hänellä todella olikaan. Niinkauan kuin taistelu riehui ulkona, oli hän jotenkin levollinen, mutta kuultuaan, että viholliset olivat tunkeutuneet hänen omiin huoneisiinsa, silloin loppui hänen rohkeutensa, ja tuskanhuudahduksella vaipui hän poikansa syliin.
"Viekäämme hänet vanhaan linnaan", sanoi Aksel, joka parin tanakan miehen kanssa suojasi sisäänkäytävää, "pääseehän sieltä alas toiselle puolen."
Tämä ehdotus hyväksyttiin, ja harvoin käytetyn holvikäytävän kautta vei Bernhard nyt kiireesti äitinsä, jott'ei tämä tulisi näkemään niitä hirmuisuuksia, joita ennen pitkää tultaisiin täällä harjoittamaan.
Ei Eleonora olisi voinut uskoa niin pian pakolaisena astuvansa vanhan linnan pimeisiin saleihin, joissa kaiku kertoi joka askeleen, ja joissa kostea ilma tuntui niin tukahuttavalta.
Pimeys vallitsi siellä; vaan silloin tällöin, kun tuli ulkona kiivastui, näkyi kirkas kajastus pienillä akkunoilla, joiden läpi tuskin kuukaan pääsi valaisemaan.
Hurja meteli tuli yhä kuuluvammaksi Eleonoran korvissa, ja sai hänet vapisemaan.
"Bernhard, Bernhard, miten on tämä päättyvä?" valitti hän, väännellen käsiään. "Jospa toki jollakin keinoin pääsisimme pakenemaan Herrevadiin!"
"Se on liian myöhäistä", vastasi Bernhard kolkosti, "kaikki uloskäytävät ovat miehitetyt, meidän täytyy taistella täällä."
Keskustelu pysähtyi tähän, sentähden että Erkki ja Czarny syöksyivät huoneesen, noin kymmenen palvelijan seuraamana.