"Missä on Aksel?" huudahti Bernhard, rientäen Czarnyn luo, joka käski palvelijoitten sytyttämään tulta kahteen jälellejääneesen lamppuun. "Eihän vaan hänelle mikään onnettomuus liene tapahtunut?"
"Hän se sotii kuin 'Askenbergin' ratsumies ainakin", kiirehti Erkki sanomaan, "ja nuo kirotut talonpojat tulevat kyllä huomaamaan, että hänen miekkansa iskee syvään. Mutta nyt on kysymys, miten voitaisiin saada kreivitär turvaan, sillä nuo koirat voittavat yhä enemmän alaa."
Lamput olivat sillävälin sytytetyt, tehden valollaan vanhat esineet kummannäköisiksi.
"Emmekö koettaisi viedä kreivitärtä ulos tätä tietä?" sanoi Erkki, ja osoitti avaraan etehiseen johtavaa ovea, "täältä taasen pääsee vanhan linnan takana olevalle polulle. Vaara lähenee joka hetki yhä enemmän, ja pian…"
Viimeiset sanansa haihtuivat siihen yhteiseen kauhunhuutoon, joka kajahti salissa, kun holvikäytävän ovet kukistuivat sisään, ja sissien hurjistuneet kasvot tulivat näkyviin.
Kaksi sissiä juoksi huoneesen, mutta olivat tuskin päässeet pari kyynärää eteenpäin, kun raadelluin ruumiin kaatuivat lattialle. Aksel se taasen pienen joukkonsa kanssa tuli vähälukuisten palvelijain avuksi saliin. Mutta sissit tunkeilivatkin mitä nurjimmalla kiivaudella sisään.
"Jumalan tähden pelastakaa kreivitär!" huudahti Czarny, juosten Bernhardin luo, jonka rinnoilla puoleksi tainnoton kreivitär lepäsi, "pelastakaa hän", toisti Czarny, tarttuen kornetin käsivarteen, "pelastakaa hän, ell'ette tahdo nähdä hänen joutuvan Walchovitzin käsiin!"
Kuin käärmeen pistämänä nousi Eleonora seisoalleen, sanoen:
"Minä kuulin sanan, kauhean sanan!" huudahti hän, horjuvin askelin mennen Czarnyn eteen, joka nyt kauhulla huomasi menneensä liian pitkälle. "Oi, nimi entisiltä ajoilta kaikui korvissani! Czarny, sano, kuulinko oikein?"
Vanhus kääntyi vavisten poispäin.