Mutta hämärältä hänen pelastumisensa näytti, sillä holvikäytävä oli taistelun kestäessä kokonaan syttynyt tuleen, ja vaikka toinen lampuista oli sammunut, valaisivat kuitenkin leimuavat liekit koko tappelukentän ja sotivien kasvotkin. Helpoin keino kyllä olisi ollut hypätä akkunasta pihalle ja siten paeta, mutta senkin teki juuri vaikeaksi se, että Czarny joka paikkaan oli sulkenut tien.
Vihdoin ei Walchovitzilla ollut kuin kymmenen miestä jälellä.
"Minun täytyy menettää heidät", ajatteli hän, "nuo konnat voisivat muuten myydä minut, saadakseen armoa, ja vielä en ole maalin päässä." Näin sanoen käski hän miehiään suunnata hyökkäyksensä Bernhardia vastaan, joka Akselin rinnalla kaatoi sissin toisensa perään. Samassa silmänräpäyksessä kun Walchovitz syöksi esiin väkivallalla raivatakseen itselleen pelastuksen tien, kuului hirveä karjunta akkunan ulkopuolelta, nämät kun olivat vaan pari kyynärää maasta, ja kauvan ei viipynytkään, ennenkuin yhdet villit kasvot toistensa perään tulivat esille: ruudut särettiin, heikot lyijypielet katkottiin, ja sissit hyppäsivät huoneesen. Tämä näky enensi taas Walchovitz'in rohkeutta, sillä vaikka Bernhardin ja Akselin hyvin tähdätyt luodit kaatoivat monta vihollista, eneni heidän lukunsa kuitenkin joka hetki.
"Haa!" huudahti Walchovitz syösten esiin, "jopa vihdoinkin apu tuli!" Näin sanoen karkasi hän Bernhardia päin ase koholla ja niin kiivaasti, että nuorukainen peräytyi. Mutta juuri vetäytyessään taaksepäin, kompastui hän kuolleen sissin yli ja kaatui äitineen lattialle.
Nuolen nopeudella syöksi Walchovitz kreivittären luo, ja ennenkuin Czarny tai Akselikaan ehtivät apuihin, tarttui hän hänen ruumiinsa ja kantoi hänet, sydäntä särkevistä apuhuudoistaan huolimatta, vastatulleiden sissien keskelle.
Seuraavassa silmänräpäyksessä oli Bernhard taas jo pystyssä.
"Äitini, armas äitini, pelastakaa hänet, ja koko kiitollisuuteni, niin, koko Torppa on oleva teidän!" huusi nuorukainen epätoivon kuvastuessa kasvoillaan. "Hän on hukassa, joutuessaan noiden konnien käsiin!"
"Älkää vaivatko itseänne, hieno herrani", vastasi Walchovitz ilkkuen, "ensi kerralla on teidän vuoronne. Haa, äiti, tytär ja poika vallassani! Tämä on enemmän kun voin toivoakaan, ja pyhä neitsyt nähtävästi kostaa…"
"Mainitsepas vaan hänen nimensä, lurjus!" huusi Czarny, juosten Walchovitzin luo, "sinun suusi on liian saastainen mainitsemaan tätä kunnioitettavaa nimeä. Sitäpaitsi taitanet saada pitkän nenän mitä tyttäreen kuuluu, ja pitäisipä sinun muistaa, että Ramoskin viekkaus ennenkin kerran teki tuumasi tyhjäksi."
"Ramoski", jupisi Walchovitz itsekseen, "olisiko hän ehkä pettänyt minut, niin voi häntä! Ei, Ramoski on uskollinen", lisäsi hän kovempaa, "kaksikymmentä vuotta olen koetellut hänen uskollisuuttaan, ja aina huomannut sen lujaksi."