Syvä huokaus tunkiihe kreivittären rinnasta, kuullessaan uskollisen palvelijansa kuolemasta, ja hän sanoi, kyynelten valuessa poskilleen:
"Rauha tomulleen! Mutta oletko saanut vihiä siitä, missä Martta lienee?"
"Hän on sissien luona", vastasi Bernhard surullisesti, "mutta jos he ovat vieneet hänet pois, vai onko hän täällä, sitä en tiedä."
Keskustelu päättyi tähän, sillä kookas talonpoika, joka hänen huomaamattaan oli tullut aivan lähelle, pakoitti häntä puollustaumaan vihollisen kiivasta hyökkäystä vastaan.
"Kyllä minä suojelen kreivitärtä, selvitä sinä asiasi sissin kanssa", sanoi Aksel, kiirehtien esiin. "Czarny koettaa juuri…"
"Tuossa, ota hänet!" huusi Bernhard ja laski äidin ystävänsä helmoihin, jonka jälkeen hän kääntyi talonpojan puoleen, joka raivosta säihkyvin silmin syöksyi häntä vastaan. Kamppaus ei kuitenkaan kestänyt kauvaa, sillä nuorukaisen miekkailu-taito päätti pian taistelun hänen eduksensa. Voimakkaalla iskulla löi hän vastustajansa keihään pirstaleiksi, ja kun tämä siitä huolimatta hyökkäsi hänen kimppuunsa puukko koholla, työnsi Bernhard väkevästi miekkansa hänen rintaansa. Samassa kun sissi tunsi terävän teräksen tunkeuvan ruumiiseensa, tarttui hän lappeesen ja veti Bernhardin mukanaan maahan. Eleonora, joka tuskastuneena oli katsellut kaksinkamppausta, aikoi kiljahtaessaan irtautua Akselista, luullen poikansa olevan haavoitetun, mutta kauvan ei viipynyt, ennenkuin tämä taas seisoi pystyssä. Miekka oli vielä vastustajan rinnassa, mutta voimakkaalla tempauksella veti nuorukainen sen sieltä. Sekava kirous vain kuolevan huulilta, ja suusta sekä ammottavasta haavasta valui veri lattialle. Hurja, vihanvimmainen katse, ja kaikki oli loppunut.
Sissien vastarinta laimeni yhä ja vihdoin olivat he työnnetyt takaisin erääseen nurkkaan salissa. Walchovitz ei hänkään säästänyt itseään. Hän oli saanut useita haavoja, mutta kieltäytyi vaan antautumasta, vaikka Czarny ja Aksel lupasivat hänelle vapaudenkin.
"Elävänä ette milloinkaan tule minua saamaan!" huusi hän riemastunein katsein. "Mieluummin annan paloitella itseni pala palalta, mutta sitä ennen täytyy yhden teistä jäädä paikalle."
Pihalta kuului selvään sissien hurjia lauluja ja miten he riemuitsivat saaliista; salissa taistelivat heidän toverinsa ja päällikkö henkensä edestä.
"Nuo saakelit", jupisi Walchovitz, purren hammastaan. "Jos vaan pääsen vapaaksi olen kaksinkertaisesti kostava noille kataloille."