"Pysähtykää", komensi Walchovitz lujalla äänellä, "ottakaa tämä nainen mukaanne!"
Sissit juoksivat akkunan luo ja ottivat vastaan kreivittären, joka akkunasta heitettiin heille. Sitten aikoi Walchovitz itsekin hypätä ulos akkunasta, kun Czarny, joka melkein yliluonnollisilla voimilla oli raivannut itselleen tien sissien rivien läpi, äkkiä seisoi hänen edessään.
"Puollusta itseäsi, konna!" ärjäsi vanhus, kohottaen aseensa. "Elävänä et täältä pääse!" Näin sanoen langetti hän aseensa, mutta Walchovitz heittäytyi nopealla liikkeellä syrjään, ja vältti siten iskun, joka nyt sattui hattuun, vetäen sen päästä. Hetkeäkään viipymättä, keikahti hän sitten akkunalle, ja aikoi juuri hypätä maahan, kun luoti Akselin karpiinista lävisti hänen vasemman käsivartensa.
Mutta samassa silmänräpäyksessä katosi hän, hurjasti kiroillen, ja vaikka Czarny ja Aksel heti samassa hyppäsivät pihalle, tulivat he kuitenkin liian myöhään. Sissit olivat jo ehtineet metsään, ja kun ratsumiesten vihdoin onnistui päästä sisään, antautuivat jälelle jääneet, ja hirtettiin puolen tuntia sen jälkeen metsässä.
Bernhard oli lohduton, ja ainoastaan Czarnyn vakuutukset, että hän tekisi kaikki, minkä ihmisvoimat voi, pelastaakseen kreivittären, rauhoittivat häntä hiukkasen. Hän tahtoi heti kiirehtiä sissien jälkeen, mutta vihdoin onnistui Akselin saada hänet suostumaan odottamaan, kunnes tarpeelliset valmistukset olisivat tehdyt.
Talo paloi kaikkialla, hurjistuneet sissit olivat sytyttäneet tuleen kaikki, mikä palaa voi. Liekit heijastivat kohden kirkasta taivasta, ja kuluttivat ahnaasti kaiken, mikä palaa saattoi.
Kun kaikki, mikä suinkin voitiin, oli hävittävästä elementistä temmattu pois, ja hevoset hankittu, kiirehtivät kaikki sieltä, ja juuri kun Bernhard, joka viimeisenä jätti syntymäkotinsa, aikoi ratsastaa vipusillan yli, pelästyi hänen ratsunsa ja oli heittää hänet selästään. Kummastuneena katsahti Bernhard, mikä oli syynä hevosen pelkoon, ja huomasi edessään naisen ruumiin.
"Se on vanha Martta", huudahti hän valittavalla äänellä, "ja Erkki on myöskin kuollut; nyt olemme kadottaneet uskollisimmat palvelijamme!"
"Mutta minä olen jälellä", vastasi ääni nuorukaisen takaa, ja katsottuaan takansa, näki hän Czarnyn surulliset kasvot.
"Äitini, armas äiti-parkani", valitti nuorukainen, pyyhkäisten kädellään otsaansa, "milloinkahan saan nähdä sinut taasen!"