"Ehkä piankin, nuori kreivini", vastasi Czarny pontevasti, "parin tunnin päästä tahdomme kiirehtiä sissien kimppuun."
Sitten astuivat he ratsulta ja menivät Martta-vanhuksen luo, joka suorastaan virui verissään, jota vuoti suuresta haavasta sydämessään. Vanhus oli kuollut, ja vääristellyistä kasvoista sekä suonenvedontapaisesti nyrkkiin puristetuista käsistä huomasi hänen kuollonkamppauksensa olleen hirveän.
"Martta tässä ja Erkki-vanhus tuolla", huokasi Bernhard, pyyhkien pois silmistä vierähtäneen kyyneleen, "he eivät edes saaneet kuolla toistensa rinnalla."
"Tulkaa, tulkaa", huudahti Czarny, tarttuen Bernhardin käsivarteen, "pian palaamme takasin hautaamaan kuolleet. Mutta nyt on meidän kiirehtiminen Herrevadiin, jos toivomme saada apua sotamarski Aschebergilta."
Bernhard totteli vanhuksen käskyä, ja rivakasti nelistäen jättivät he Torpan, joka pian oli kuin tulimeri, jonka liekkien veripunainen valo heijastui kauvaksi Mörkanskogin äärettömien puiden väliin.
* * * * *
"Nimenne, nuori mies", sanoi kuningas, mennen Bernhardin luo, joka, nähdessään hallitsijansa, jota ei täällä luullut näkevänsä, oli vetäytynyt pari askelta taaksepäin.
"Bernhard Stjernfelt, kornetti Aschebergin ratsumiehissä", vastasi nuorukainen, kumartaen nöyrästi.
"Oletteko sen kreivi Stjernfeltin poika, joka kaatui Lundin luona, ja joka niin kunnosti itseään Puolassa, isävainajani hallituksen aikana?" kysyi kuningas vielä.
"Olen, teidän majesteettinne", vastasi Bernhard hiljaa.