"Mutta te näytätte niin kauhistuneelta, onko mikään onnettomuus tapahtunut?" virkkoi kuningas taasen, säälien silmäten nuorukaisen kauniita kasvoja.
Muutamin sanoin kertoi Bernhard nyt viimeksi tapahtuneista seikoista, ja lopetti tällä pyynnöllä: "Teidän majesteettinne, sallikaa minun saada viisikymmentä ratsumiestä mukaani, ja minä en anna miekkani huoata, ennenkuin olen tuonut äitini takasin sissien leiristä ja nähnyt leirin palavan poroksi. Päivänkin viivytys tekee hänet yhä onnettomammaksi, ja kuitenkin pelkään nytkin tulevani liian myöhään."
"Nuori mies, ottakaa sata ratsumiestä, jos tahdotte", sanoi kuningas lempeästi hymyillen, "eipä juuri sovellu että nyt poistutte, kun teitä kyllä tarvittaisiin täälläkin, eli oikeammin tuolla", sanoi kuningas, viitaten kädellään pohjoiseen, "mutta pojallisen rakkauden ääni on kovempi, minä tiedän sen", jatkoi hän, tehden ehkäisevän liikkeen kädellään, kun Bernhard aikoi häntä kiittää. "Kiirehtikää sissien perässä, ja jos onnistutte, voitte tulla jälestäpäin Landskronaan."
Näin sanoessaan nyykäytti kuningas ystävällisesti päällään läsnäoleville päälliköille, puhui vielä pari kehoittavaa sanaa Bernhardille, ja poistui sitten nopein askelin.
Puolentuntia sen jälkeen istui Bernhard ratsulla, viisikymmentä tarmokasta ja koeteltua ratsumiestä ympärillään, ja Aschebergiltä saatuaan vielä lisää neuvoja, ajoi hän täyttä laukkaa eteenpäin, pienen joukkonsa etupäässä Torpan ohi johtavaa tietä myöten.
VIII.
Landskronan tappelu. — Tirupin kirkkotarhassa.
Varhain aamulla 14 päivänä heinäkuuta 1677, saapui Ruotsin armeija pienelle Tirupin kirkolle, koilliseen päin Landskronasta. Armeija oli sotakunnossa, ja odotti joka hetki tanskalaisia. Mutta kaikki oli hiljaista, ei millään suunnalla huomattu vihollisia. Nuori kuningas oli kovin kärsimätön, kun ei jo saanut näyttää vertoja vetävänsä vastustajilleen, ja hänen huono tuulensa ilmaantui monin tavoin. Hänen takanansa seisoi vähälukuisa ja vihollista tosin paljoa heikompi armeijansa, mutta kaikki mielivät veristä ottelua juuttilaisen kanssa, ja tähysteli yhtä innokkaasti kuin kuningaskin, nähdäkseen tanskalaisten leiriä.
Keskirintaa johti Schoultz, ja siihen kuuluivat henkivartiakaartin jalkaväki, Kristoffer Gyllenstjernan komennon alla, länsigötalaiset, Börstel päällikkönä, sekä muita valittuja joukkoja. Oikeassa siivessä, jota kuningas itse ja Ascheberg johtivat, seisoivat Niilo Bjelke henkivartiarykmentin hevosväen kanssa ja Siegrothin henkivartijat. Vasemman siiven pääjoukkona olivat länsigötalaiset rakuunat Pietari Hiertan komennolla, ja tätä siipeä, jolla oli verisin taistelu kärsittävänä koko päivänä, johti Helmfeld.
Kun armeija täten oli järjestetty Tarläsan luona, annettiin käsky lähteä marssimaan, ja pian seisoi se, kuten ennen mainitsimme, Tirupin kirkolla.