"Ei muuta mitään, kuin että Ascheberg on nähnyt tanskalaiset", vastasi Bjelke äkkiä. "Kas tuolla puhuu hän innokkaasti Gyllenstjernan kanssa, joka nyt nelistää väkensä luo! Jotain tärkeätä lienee varmaan tapahtunut."
Kuningas ei vastannut, vaan kannusti hevostaan ja riensi Aschebergiä vastaan.
"Oletteko nähnyt mitään?" kysyi Kaarlo innokkaasti niin etäältä, kuin sotamarski voi häntä kuulla. "Ulkomuodostanne huomaan, että teillä on tärkeitä ilmoitettavia."
"Niin on, teidän majesteettinne", vastasi Ascheberg, joka sillä välin oli tullut perille, "koko Tanskan armeija on tuolla vallin takana. He ovat niin hyvin kätkeneet sekä liput että teltat, että minä ainoastaan onnellisen sattuman kautta tulin tämän tietämään. Ennen tekemämme rynnäkkötuuma ei kelpaa; se täytyy muuttaa."
"Tehkäämme niin", vastasi kuningas miettiväisesti, käänsi äkkiä hevosensa ja ratsasti takasin, kolmen seuralaisensa seuratessa häntä kappaleen matkan päässä, vilkkaasti puhellen keskenään.
* * * * *
Oikea siipi töyttäsi esiin, ja nuori kuningas oli itse tulessa. Rämeitä ja mäkiä oli tiellä, mutta ruotsalaiset sotamiehet juoksivat vaan rohkeasti eteenpäin, ja tässäpä rynnäkössä juuri Aschebergin ratsu, "Friskopp", ammuttiin hänen altaan, ja Kaarlo-kuningas oli joutumaisillaan vangiksi; mutta vihdoin täytyi tanskalaisten vasemman siiven peräytyä, sen johtajan, Arendorffin, kaaduttua. Estääkseen kuningas Kristianin saamasta apua, ja voitetun siiven yhtymästä maanmiehiinsä, asettui kuningas Asmundstorpan kirkolle, siis tanskalaisten selän taakse. Täällä järjesti hän joukkonsa taisteluasentoon, ja lähetti Niilo Bjelken varaksi muulle armeijalle, joka kuninkaan voittoretken aikana oli otellut paljoa lukuisamman vastustajajoukon kanssa, ja sentähden täytynyt peräytyä. Henkivartiakaartin jalkaväkeä komensi tuo ponnekas Kristoffer Gyllenstjerna ja hänen rinnallaan tuo urhea Hastfer.
"Taidammepa saada koko kuuman päivän", sanoi Gyllenstjerna, jännittäen vyötään, "sekä aurinko että juuttilaisten kanuunat koettavat yhdistetyin voimin jakaa meille kuumuuttaan."
"No, kyllä luulen, että se tanskalaisia vaivaa yhtä paljon kuin meitäkin", vastasi Hastfer, "ja jospa vaan tulevat tänne, niin saavat nähdä, että vastustajansa ovat vanhoja, tottuneita sotamiehiä."
Ja tanskalaiset tulivatkin, ennenkuin kukaan voi aavistaakaan. Mutta henkivartiakaarti taisteli todellisella kuoleman halveksimisella, ja useita kertoja kimmahtivat viholliset takasin tästä muurista, joka järkähtämättä seisoi paikallaan. Rynnäkkö toisensa perään työnnettiin takasin, ja voitto oli jo ruotsalaisten puolella, kun Gyllenstjerna sai kuulla vasemman siiven onnettomuudesta. Vanha sotauros ei kuitenkaan olisi tahtonut vetäytyä takasin, mutta täytyi vihdoin myöntyä tähän, annettuaan käskyn kenraali Sperlingille suojelemaan peräytymystä. Tämä tuli taalaalaisten ja Kalmarin osaston etupäässä, ja otti hyökkäävät tanskalaiset vastaan niin tarmokkaasti, että nämä seisahtuivat. Näitä minuutteja käytti Gyllenstjerna järjestääkseen joukkojaan, ja kenraali Schoultzin tuotua lisäväkeä valmistauduttiin taaskin lyömään ensi rynnäkkö takasin.