"Haa", huudahti Czarny, nuolen nopeudella tempaisten miekan huotrastaan, "tanskalaiset ovat seuranneet meitä, valmistaukaamme nyt ankaraan otteluun."
"Berta-raukka", jupisi Bernhard, pyyhkäisten toisella kädellään otsaansa, "taaskin saat nähdä kamppailtavan elämästä ja kuolemasta; tämä on hirveätä!"
"Bernhard", kuiskasi Aksel, pusertaen toverinsa kättä, "minä annan mielelläni henkeni alttiiksi sisaresi edestä. Koeta paeta takatietä, niin…"
"Sinä, Aksel", keskeytti Bernhard, katsellen toveriaan säihkyvin silmin, "sinäkin tahtoisit kuolla Bertan edestä, sinä, jolla vielä on kunniarikas ura kuljettavana. Eihän sinun tarvitsisi ottaa yksityisiin kamppailuihimme osaa, mutta kuitenkin teet sen! Kauan olen jo huomannut, että salaisesti rakastat sisko-raukkaani; olenko oikeassa vai väärässä?"
"Sinä olet oikeassa", vastasi Aksel, luoden vakavan katseen toveriinsa, "yhdessä olemme Bertan kanssa kasvaneet pienestä asti, ja minä tunnen, että hän tulee minulle kalliimmaksi päivä päivältä. Niin, minä rakastan sisartasi", jatkoi hän melkein kiivaasti ja tarttui Bernhardia käteen; "mutta minä olen aateliton, ja äitisi kentiesi estelee yhtymistämme."
"Ole huoleti, veli", vastasi Bernhard, syleillen ystäväänsä; "äidilläni on paremmat mielipiteet kuin nämä, hän ei välitä nimestä, kun sydän vaan on jalo ja kelpo. Tämä yksin antaa miehelle tosiarvon, ja se on todella surkuteltava, joka ajattelee toisin."
Aksel aikoi juuri vastata, kun Berta samassa näyttäytyi rakennuksen korkeilla portailla.
Muutamalla hypyllä seisoi Aksel hänen rinnallaan.
"Mikä on hätänä, Aksel", kysyi hän, luoden silmäyksen seudulle ympärillään, "minä kuulen taistelun hälinää ja…"
"Berta, Berta", huudahti nuorukainen, tarttuen hänen molempiin käsiinsä, "ole valmis näkemään mitä tahansa. Tanskalaiset käyvät yhä ankarammin kimppuumme ja peräytyminen voi olla mahdoton. Sinä tunnet nämä tiet; mitä myöten pääsemme parahiten vaarasta?"