"Teidän täytyy seurata minua!" huudahti Walchovitz, tarttuen hänen käsivarteensa; "minä en tahdo jättää teitä heidän käsiinsä."
Eleonoran heikot voimat olivat pian loppuneet, ja hetken kuluttua lepäsi hän pienen veneen pohjalla, joka puolalaisen väkevän käden ohjaamana kiiti nopeasti saarta kohden.
Leirissä eneni meteli joka hetki, ja veripunaset liekit ahmivat haluisasti sissien puukojuja. Taistelu raivosi pitkin rantaa ja päättyi vasta, kun kaikki sissit olivat maahan hakatut tahi otetut vangiksi.
Walchovitz souti sillävälin voimiensa takaa; henkensä edestä hän nyt teki työtä, ja tämä enensi hänen voimiaankin. Äkkiä hän seisahtui; koko ruumiinsa vapisi ja hampaat kalisivat suussaan. Luoti suhisi aivan hänen korvansa ohi, ja samassa kehoitettiin häntä antautumaan.
Kiroillen nousi hän seisoalleen ja katseli säihkyvin silmin vihollisiaan. Ei pieninkään tuulenhenkäys liikuttanut Finja-järven pintaa; kaikki oli niin tyyntä ja rauhallista kirkkaassa kuutamossa, liekit vaan palavasta leiristä heijastuivat julmasti tyynelle veden pinnalle.
"Antaudu Walchovitz!" käski Czarny, joka myöskin oli noussut seisomaan sen veneen kokassa, jossa häntä paitsi vielä Ramoski, Bernhard ja Akselkin olivat. "Antaudu, sillä kaikki vastarinta on turhaa! Koko leiripaikka on piiritetty, etkä sinä voi paeta. Viekkautemme voitti sinut vihdoinkin; saarella, jonne aijot, on joukko sotamiehiä, ja vaikka pääsisitkin meiltä pakoon, et kuitenkaan ehdi pitkälle, ennenkuin olet otettu kiinni. Jokainen sotamiehemme tuntee sinut, käyttäisitpä sitten mustaa tahi punasta partaasi, ja palkkion, jonka päällikkömme antaa päästäsi, tahtoisi moni voittaa."
Walchovitz ei vastannut, mutta samassa näytti pirullinen ajatus juolahtaneen hänen mieleensä. Hiljaa nojautui hän Eleonoran yli ja nosti hänet ylös väkevillä käsivarsillaan.
"Minä sanon teille nyt ehdot, mitkä katson hyväkseni", huudahti hän pilkkanaurulla. "Jättäkää tie vapaaksi, ja kreivittärelle ei tule tapahtumaan mitään pahaa, vastaisessa tapauksessa on hänellä kaikki kärsittävänä."
Toinen vene oli sillävälin lähestynyt häntä melkein huomaamatta, ja molemmat alukset olivat nyt niin lähellä toisiaan, että parilla aironvedolla olisivat voineet törmätä yhteen.
"Minä en pelkää teitä", jatkoi Walchovitz samalla pilkkanaurulla. "Sinä, Ramoski olit kavalampi kuin luulinkaan, mutta vielä ei meidän välimme ole selvillä, tottapa kerran sinut tulevaisuudessa löydän, jolloin…"