"Ei", huudahti Eleonora, "hän ei ole meidän vihollisemme!"
"Eikö hän ole vihollisemme?" kysyi vanha kreivitär. "Se on totta, että hän kaikessa ystävyydessä on käynyt meitä tervehtimässä, mutta annas, kun sotaa ruvetaan käymään näillä seuduin, niin voit olla varma siitä, että hän ei ole kaikkia muita parempi. Minä en juuri luota noihin ruotsalaisiin", jatkoi hän kiivaudella, "sillä heidän kuninkaansakin on siveettömin kuningas, joka milloinkaan on istunut valtaistuimella."
"Minä taasen olen aina kuullut päinvastoin", sanoi Eleonora, "kaikki kiittävät hänen viehättäväisyyttään, ja minä tahtoisin juuri tietää, keltä olette kuulleet kaiken tämän."
Katarina-rouva oli muutamia silmänräpäyksiä vaiti, hän ei voinut katsoa Eleonoran vakaisiin silmiin. Vaan kun tämä toisti kysymyksensä, vastasi kreivitär hiljaa: "Göran Czarneckilta."
"Kaikki hänen puheensa ovat pelkkää lörpötystä", sanoi Eleonora kylmästi.
"Eleonora!" huudahti vanhus, tuijottavin silmin katsellen uskaliasta tyttöä, "kenen luvalla uskallat puhua tällaista siitä, jonka Jumala, isänmaa ja vanhempasi ovat määränneet puolisoksesi? Onneksi ei ruhtinas nyt ole läheisyydessä."
"Minä kyllä uskallan toistaa sanani ruhtinaankin kuullen", sanoi Eleonora vakavalla äänellä. "Minulla ei ole mitään peljättävää hänen puoleltansa, sillä ruhtinas Göran Czarnecki on — pelkuri."
"Ruhtinas Göran pelkuri!" huudahti vanha kreivitär hehkuvin poskin. " Ruhtinas Göran on pelkuri!" toisti hän, antaen joka sanalle painon. "Hän, joka Donajekin luona kaatoi kahdeksan ruotsalaista, hän, joka aina on ensimäinen sodissa, häntäkö kutsut sinä pelkuriksi?"
"Minä en tarkoita sellaista pelkurimaisuutta", sanoi Eleonora äkkiä. "Voihan sitä näyttää muullakin tavalla. Ruhtinas ei uskalla katsoa minua silmiin, kun minä soimaan häntä jostakin, hän katsoo aina maahan, kun kiinnitän silmäni häneen. Minä kutsun tämänkin pelkurimaisuudeksi."
"Voiko sitä sanoa pelkurimaisuudeksi?" kysyi kreivitär hiljaa.