"Tässä on puhumani mies!"
Ruhtinas läheni. Hän katseli tarkkaan Ramoskia hetkisen, ja sanoi sitten: "Sinähän olet palvellut kreivitär Lubomirskia Mikolaiovissa?"
"Niin olen", vastasi Ramoski huoaten, "enpä sitä koskaan unohda."
"Oletko sittemmin kuullut mitään kreivittäristä?"
"Czarnyn puheiden mukaan pitäisi heidän oleman ruotsalaisten vankeina", vastasi Ramoski, katsellen kysyvästi Czarnya.
"He ovat vangitut", sanoi ruhtinas katkerasti. "Mutta nyt asiaan! Czarny sanoi sinun olevan uskottavan ja vilkkaan miehen; minä tarvitsen apuasi, tahdotko auttaa meitä?" Tämän sanottuaan otti ruhtinas taskustaan raskaan kukkaron, punniten sitä välinpitämättömänä kädessään.
Ramoskin silmät säkenöivät ja ehdottomasti ojensi hän kätensä. "Kyllä, kyllä tahdon auttaa teitä, mitä vaan minulle käskette", sanoi hän kiireesti, ikäänkuin peläten että ruhtinas muuttuisi.
"Tuossa on palkkasi", virkkoi Göran Czarnecki, heittäen kukkaron Ramoskin jalkoihin. "Sinun tehtäväsi on tutkia, ovatko kreivittäret vielä ruotsalaisten leirissä, vai ovatko he tuodut tänne. Et sinä sillä tee ainoastaan minulle ja valtiokanslerille suurta palvelusta, jos voit tuoda ne tänne, vaan koko Puola on sinua siunaava."
Otettuaan kukkaron lattialta ja punniten sitä hetken aikaa kädessään, sanoi Ramoski:
"Korkea ruhtinas, minä olen kuullut, että kreivitär tuotaisiin tänne, ollakseen hyvässä turvassa."