"Oletpa sinä, saamari vieköön, riutuneen näköinen", huusi kersantti.
"Etkö vielä ole saanut mitäkään tietoa vaimostasi?"
"En! Minne matka?"
Kersantti sanoi paikan ja jatkoi huolettomasti:
"Mielitkö tulla mukaan?"
"Halusta".
"Mutta sinun pitää oitis oleman valmiina".
"Niin olenkin".
Heti lähdettiin liikkeelle. Se oli ylen vaikea, sillä raskas sade oli edellisinä päivinä lioittanut maan, ettei jalka ensinkään tahtonut pysyä sillä. Kuitenkin onnistui Rosenqvist'in, jota vanha Heikkilä opasti, muutaman tunnin perästä joutua lähelle Noidanojaa. Heikkilä vei suomalaisen joukon eräälle paikalle ojan vieressä, josta kersantti erinomaisesti saattoi nähdä Noidanojan sillan ja sen pohjoisessa päässä olevan vartion, jota oli noin viisikymmentä miestä.
"Tuota joukkoa ei liene vaikea lannistaa", sanoi Erkki Ollikainen, joka kersantin kanssa oli mennyt eräälle pienelle niemekkeelle, jonka puitten suojassa he hyvin saattoivat seurata vihollisen liikkeitä.
"Koettakaamme naapata se pois", arveli kersantti. "Metsä on pimeä ja taaja, eikä tämä yritys vaikealta näytä".