Samassa näkyi 150 miehen suuruinen joukko tulevan Suomalaisille avuksi. Joukkoa komensi majuri Duncker. Venäläiset pakenivat kaikkialla ja kun eversti Burman seuraavana päivänä määrättiin Vaajasaloon sadan miehen suuruisella vartiolla, ei vihollinen enään uskaltanut tulla rikkomaan saarelaisten rauhaa. He saivat siitä pitäin elää levossa ja rauhassa.
Sittekuin Erkki Ollikainen oli saattanut vaimonsa ja Anna Segercrantzin Heiniojaan, jossa nousi suuri ilo kadonneen tyttären kotiotulosta ja jonne Katrin piti jäädä asumaan, palasi hän Malmin joukkoon, jonka hän tapasi lähellä Pelkjärveä. Malm oli nimittäin tarkasti kulkenut Sandels'in Toivolassa osoittamaa tietä. Joensuun solan kautta kulki hän Tohmajärvelle ja sieltä Pelkjärvelle, josta hän monen kovan ottelun perästä karkoitti vihollisen edemmäksi kaakkoa kohden.
Viimeksi mainitusta paikasta lähti hän kulkemaan Ruskialaan päin, joka on Venäjän rajoissa. Monen päivän kuuman taistelun perästä, joissa Erkki Ollikainen aina osoitti kuntoa ja urhollisuutta ja kokonaan voitti katteini Malmin luottamuksen, täytyi vihollisen täältäkin poistua. Malm lähetti sitte partiojoukkoja sisämaahan ja semmoinen tunki Erkki Ollikaisen johdolla Sortavalan pieneen kaupunkiin saakka Laatokan pohjoisrannalla.
Auringonsäteen ennustus pienessä tuvassa Toivolassa oli siis käynyt toteen.
Erkki Ollikainen oli juuri aikeessa pienellä joukollansa valloittaa kaupunki, kun kiitokäsky tuli hänelle katteini Malmilta rientämään takasin pääjoukkoon. Kun katteini oli saanut kaikki partiojoukkonsa kokoon, meni hän taas rajan ylitse ja asettui Joensuuhun; mutta kun suuri ylivoima sitä uhkasi, vetäysi hän täydessä järjestyksessä Taipaleelle ja siellä hän kauvan vastusti vihollista sotamiehistä ja talonpojista kootulla joukollansa.
Syynä näihin katteini Malmin äkkinäisiin liikkeisiin oli se, että ruhtinas Dolgoruki, sama, joka sitte kaatui Virran sillan tappelussa ja jolle nyt on pystytetty komea muistopatsas, isolla armeijalla hyökkäsi Suomeen Savonlinnan kautta sekä tunki Kerimäkeen asti ja uhkasi jo Kiteen pitäjää.
Mainitun tappelun perästä, jossa Erkki Ollikainen kuului sotavartioon Kauppilassa ja jossa hän haavoittui ja jäi puolikuolleena tantereelle, mutta joutui unhotuksiin, palasi hän Heiniojaan, jossa onni ja rauha odottivat häntä omassa kodossaan. Erkki tuli nimittäin voudiksi Heiniojassa Jussilan sijaan ja pidettiin Segercrantzin perheessä enemmän ystävänä kuin palvelijana. Hän elikin vanhaksi, ja hän sekä hänen kovaa kokenut vaimonsa saivat ilolla nähdä lasten ja lasten lapsien kasvavan ympärillänsä.
Loimoavan takkavalkean edessä puhuivat he usein menneistä ajoista, eivätkä silloin milloinkaan unhottaneet vanhaa lukkaria, sillä hänen intoansa saatiin kiittää siitä, että Malm ehti sinne niinkin hyvään aikaan.
"Levätköön hän rauhassa", huokasi Erkki silloin, "ja suotakoon meidänkin muuttaa maailmasta yhtä hyvillä nimillä kuin se kunnon ukko".