"Pian sitten! Tässä on muskettikiväärini. Tosin on se jo vanha, mutta kyllä se vieläkin tulta syöksee, siitä voit olla varma. Ja tämä", jatkoi ukko samalla ojentaen vielä vanhanakin suonikkaan käsivartensa, "kyllä se on vieläkin tarpeeksi vahva antamaan juuttilaiselle muistomerkin pitkästä aikaa."
"Niin, kyllä minä sen näen, isä Stehn, ja kun saa mukaansa niin kokeneen soturin kuin te, niin olempa varma, että se kyllä poikia innostuttaa. Mutta", jatkoi hän vältellen, "minulla on eräs toinenkin asia, jonka johdosta aijon kysyä mielipidettänne, ja tahtoisin mielelläni esittää sen teille, jos vaan olisin varma siitä, ett'ette tule pahoillenne."
"Sano suoraan, mitä on sydämmessäsi! Jos voin, niin tahdon auttaa sinua."
Hetkisen mietittyään sanoi Granmar:
"Tehän tiedätte, isä Stehn, että minä ja Agda, joka asuu Suurella OtterkummuUa, olemme rakastuneet, ja että — —"
"Kyllä, kukapa ei sitä tässä kaupungissa tietäisi", sanoi väliin ukko Stehn. "Ja kaikki tietävät senkin, että juoruakka Briitta, Agdan isoäiti, tahtoo ehkäistä naimisiin menoanne. Kyllä minä ymmärrän, että tahtoisit minun apuani, ja minä teenkin kaikki, mitä suinkin hyväksesi voin saada aikaan, siihen voit huoletta luottaa."
"Kiitos, kiitos, isä Stehn", huudahti Granmar. "Saanko sitten, kun vaara on ohi, tehdä teille jotain vastapalvelukseksi, jota niin sydämellisesti tahtoisin?"
"Minä tiedän sen, poikaseni", vastasi Stehn-Jan. "Menkäämme heti työhömme! Kulunee kauvan, ennenkuin tämä juttu selviää, sinä tiedät kyllä, että Briitta ja Saituri-Pelle ovat sangen itsepäisiä ja että heidän kanssaan on vaikea tulla toimeen."
"Saituri-Pellekö", sanoi Granmar hämmästyneenä. "Mitä tarkoitattekaan, isä Stehn?"
"Etkö tiedä, että se saita ukkorähjä kosii Agdaa?"