Juuri kun sitä kysymystä paraillaan pohdittiin, hyppäsi eräs eloisan näköinen nuorukainen yhdelle vallin kulmakivelle ja sanoi voimakkaalla, hyvin sointuvalla äänellä:
"Elkäämme joutuko epätoivoon. Pelkurit olkoot tuhonsa omat! Tarttukaamme aseisiin ja 'mies talosta, kaks' parhaasta' vihollista vastaan! Pajani on täynnä aseita, Annan niistä jokaiselle, niin kauvan kuin riittää!"
Puhuja oli Granmar, joka lausui nuo miehekkäät, suurella riemulla vastaanotetut sanat.
"Eläköön Granmar!" kuului kaikilta tahoilta, ja eräs kaupungin yleisesti tunnettu ja kunnioitettu mies, silkinkutoja Gorm, astui hänen eteensä, tarttui häntä kädestä ja lausui niin kovaa, että melkein kaikki kuulivat:
"Kiitos siitä, poika! Jos vielä vaaran ohimentyä elämme, niin saat olla vakuutettu siitä, että me kaikki sinua sydämestämme kiitämme, ja — —"
Ratsastaja, joka oli tuonut tiedon tanskalaisten tulosta, ja joka tähän saakka oli ollut aivan voimaton pitkästä ratsastamisesta, oli nyt virkistynyt niin paljon, että saattoi nousta Granmarin sijalle ja lausua:
"Kuningas on matkalla tänne", keskeytti hän Granmarin puheen. "Eilen leiriytyi hän Lerjeen. Hänellä on mukanaan suuri joukko ruotsalaisia, ja — —"
Huumaava riemunhuuto katkaisi ratsastajan puheen.
Väkijoukossa olivat myöskin Briitta Kron ja Agda. Ensinmainitun kasvot kävivät harmaiksi vihasta Granmarin esiintyessä puhujana, mutta Agdan laita oli aivan toinen. — Nuoren tytön silmät näyttivät iloisemmilta ja posket punakammilta kuin tavallisesti. Hänen rintansa aaltoili, eikä hän voinut olla huudahtamatta:
"Nyt minä rakastan sinua vieläkin enemmän, ja — —"