5.
Kun Kaarle kuningas rohkeine seuralaisineen oli varmassa tallessa portin luona, virkkoi hän:
"Tähän asti on kaikki mennyt hyvin, mutta jos hän on vielä jälellä".
"Niin tosiaankin", huomautti Anders Kaski. "Kuulostaa aivan siltä kuin tuossa vanhassa ja rappeutuneessa linnarähjässä olisi oikea ampiaispesä".
"Siinä tapauksessa käy asia vielä pulmallisemmmaksi meille", tuumi toveri. "Tiedän hyvin, että ampiaisten kanssa ei ole erityisen mukavaa tapella. Niillä on terävät piikit ja…"
"Ja meillä on teräviä sellaisia tässä", pisti väliin Anders Kaski ja teki kuvaavan eleen pitkällä keihäällä. "Luulisin, että tämäkin maistuu joltakin."
Kuu valaisi seudun yhä kirkkaammalla valolla, ja sitä mukaa kun se kohosi korkeammalle, veti pitkän valojuovan jokea pitkin ja tunkeutui maagisella hohteellaan syvälle metsän korkearunkoisiin puihin, missä tummia hahmoja näytti huojuvan sinne ja tänne hämärässä valaistuksessa. Se oli ruotsalainen osasto, joka, laukauksen houkuttelemana, lähestyi varovasti ollakseen uskaliaan kuninkaan apuna, mikäli sitä tarvittaisiin.
Kuningas Kaarle iski monta kertaa porttia, mutta aina samalla tuloksella, ikäänkuin hän olisi halunnut lyödä kumoon paksun kai kymmenen syltä korkean muurin. Hän näytti jonkin aikaa pettyneen odotuksissaan ja hänen kasvoillaan kävi tyytymättömyyden ilme.
"Portti on lujempi kuin luulin", mumisi hän itsekseen. "Tämän läpi emme voi päästä sisään."
"No, sitten löytyy varmaan jokin toinen paikka", virkkoi Anders Kaski nyökäten ilmeikkäästi.