Näin sanoen käänsi hän Sergo Panitzkylle selkänsä ja riensi nopein askelin pääportaita kohden.
Ruhtinaalla oli hyvä halu rangaista tätä rohkeata palvelijaa, ja hän riensi sentähden sapeli ojossa muutamia askeleita palvelijan jälessä, mutta samassa hän maltti itsensä ja kääntyi takasin.
"No niin", komensi hän, "olkaa nyt valmiina. Ellette voi ottaa ruotsalaisia elävinä, niin lyökää heidät, he eivät saa hengissä päästä täältä!"
Näin sanoen riensi hän portille ja muutamien kiivaiden sysäysten jälkeen putosi raskas ja karkeatekoinen puupuomi maahan. Ruhtinaan piti juuri tarttua kiinni porttiin, kun se samassa silmänräpäyksessä työnnettiin ulkoapäin auki. Vauhti, jolla se työnnettiin auki, oli niin suuri, että ruhtinas, joka oli ihan portin takana, horjahti taaksepäin seinää vastaan.
Ihmeekseen näkivät puolalaiset kahden olennon syöksyvän portinaukosta sisään, ja ennenkun he ehtivät tointua hämmästyksestään vinkuivat ruotsalaisten lyönnit heidän korvissaan. Neljäsosa otti heti jalat alleen, mutta loput jäivät jälille ja panivat kovan kovaa vastaan.
Kaarle kuningas ja Pietari Storm ymmärsivät kuitenkin niin voimakkaasti käyttää pamppujaan, että enempi puoli vastustajista pian kieri heidän jalkainsa juuressa.
Ruhtinas Sergo oli kuitenkin pian saanut takaisin mielenmalttinsa, jonka hän hetkiseksi menetti saatuaan portista töytäyksen. Ja kun hänen terävä silmänsä portin luomasta varjosta huolimatta havaitsi ainoastaan kaksi ruotsalaista, syöksyi hän esiin sapeli lyöntiin valmiina.
"Petturit, lurjukset, viheliäiset!" kirkui hän laimeasti taisteleville palvelijoille, "niinkö te puolustatte hallitsijatartanne, niinkö te pidätte sen lupauksen, jonka te annoitte kardinaalille, kun tämä teidät siunasi. Ettekö häpeä joutua häviöön taistelussa kahta vihollista vastaan!"
Nämä sanat vaikuttivat kuin sähköisku palvelijoihin. Mielettömästi kostoa huutaen syöksyivät vielä haavoittamattomiksi jääneet palvelijat jättiläismäisen Stormin kimppuun, joka nojautuneena lyhyen porttikäytävän erääseen kolkkaan puolusti itseään todellisella sankarimaisuudella. Saamistaan haavoista ei hän välittänyt, mutta eivät olleet hänen lyöntinsäkään tehottomia.
Kun palvelijat hyökkäsivät Pietari Stormin niskaan, sai Kaarle XII levätä muutaman sekunnin. Näitä sekunteja hyväkseen käyttäen vei hän pienen piilin huulilleen. Kimeä ääni tunkeutui korvia vihlovana taistelun aikaansaaman melun lävitse, ja sen kuulivat metsän läpi ratsastavat ruotsalaiset, jotka olivat olleet joka hetki valmiina rientämään apuun.