Ruhtinas Sergon tarkotus oli päästä taistelevien ja portin väliin, sulkea portti ja sillätavoin sulkea häikäilemättömät ruotsalaiset linnaan. Hän olisikin aikeessaan onnistunut, jos hän olisi ollut nopeampi liikkeissään.
Pietari Storm huomasi ensinnä aikeen ja hän huusi jyrisevällä äänellä:
"Suojelkaa porttia!"
Kaarle XII riensi esiin juuri kun ruhtinas oli onnistunut vetämään raskaan tammiportin puoliväliin kiinni. Kuninkaan pitkä pamppu teki kuitenkin lopun Sergo Panitzkyn hommista. Ylimykset seisoivat nyt vastatusten itse portin aukossa, viimemainittu ulompana. Samassa huomasi ruhtinas eteenpäin rientävän ratsastajajoukon. Kauhuissaan siitä ikävästä asemasta, johon hän huomasi joutuneensa, hyökkäsi ruhtinas kiivaasti Kaarle kuninkaan kimppuun, joka nyt oli täysin valmis torjumaan hyökkäyksen. Hyökkäys oli aluksi niin kiivas, että kuningas otti pari askelta taaksepäin, päästen siten samalla portin muodostamaan varjoon. Sergo Panitzky seisoi vielä ulkopuolella kirkkaassa kuun valossa.
Ruhtinas käytti asettaan kiivaasti, mutta hapuilevasti, kun taas Kaarle XII oli kylmä ja perusteellinen. Seurausta ei tarvinnutkaan kauan odottaa. Hyvin suunnatulla lyönnillä löi kuningas aseen ruhtinaan kädestä, syöksyi sen jälkeen tämän kimppuun, lyöden hänet voimakkaalla nyrkiniskulla maahan. Kaatuessaan löi ruhtinas päänsä portin pilariin, jolloin hän pyörtyi.
"Nyt meidän kait kuitenkin täytyy lähteä käpälämäkeen", puhisi Storm vieden kätensä otsalle, joka oli aivan verinen. "Noita perhanoita emme voi vastustaa, niitä on liian monta!"
Kaarle XII kuunteli tarkkaavasti. Hänen kasvonsa olivat aluksi synkät, mutta äkkiä ne kirkastuivat, kun paikalle rientävien ratsujen kavioiden kapse nyt kuului selvempänä.
"Ainoastaan pari minuuttia, urhea Storm!" huusi hän. "Apu on lähellä!"
"Kyllä, vaikka tuhansia tunteja, jos niin tarvitaan", huudahti Storm riemuiten. "Eläköön, nyt ne ovat täällä!"
"Niin, eläköön, voitto on meidän!" huudahti samassa eräs ääni sivulta, ja pitkin muurin sisäsivua työntäytyi esiin jättiläismäinen olento, vereen tahraantunut, mutta kuitenkin taisteluun valmis. Kaarle kuningas huudahti hämmästyksestä, mutta ei ehtinyt tekemään kysymystä, joka oli hänen huulillaan, sillä samassa syöksyivät ensimäiset ratsastajajoukot linnanpihalle ja ajoivat pelokkaat palvelijat suin päin takaisin piilopaikkoihinsa.