"Ruotsalainen, ruotsalainen!" kuului huuto puolalaisen huulilta.
"Kuinka hän tänne on päässyt!"
Näihin huudahduksiin vastasi vänrikki ensin kuulalla, joka heitti yhden linnanpalvelijan alas vallilta, ja sen jälkeen miekanlyönnillä, joka kaatoi toisen polvilleen. Siinä oli kylliksi vastausta, tuumivat puolalaiset, ja hyökkäsivät mielettömästi kostoa huutaen Kaskin kimppuun. Anders kylläkin puolusti itseään kaikella kunnialla, mutta vihollisten lukumäärä kasvoi lakkaamatta ja pian hänellä oli lähemmä parikymmentä kirkuvaa puolalaista vastassaan.
Hänen päähänsä löi rohkea ajatus. Kun hän oli koko voimallaan heittänyt pamppunsa vastustajien päiden yli, estääkseen sitä siten joutumasta puolalaisten käsiin (se putosikin vallin ulkopuolelle, josta Kaski itse sen myöhemmin löysi), löi hän tiellään olevaa puolalaista pyssyntukilla päähän ja heittäytyi sen jälkeen maahan, vieriten pitkin kaltevaa vallin syrjää alas. Kirkuvat puolalaiset syöksyivät perässä, mutta heillä oli niin kova kiire, että he joutuivat toinen toisensa niskaan, muodostaen korkean ihmisröykkiön, josta kuului kamalaa melua ja sadatusta.
Niin pääsi Anders Kaski, rypien veressä ja liassa sekä kasvot ja käsivarret mustelmia täynnään, mutta muuten kuitenkin hyvässä kunnossa linnanpihalle juuri samassa silmänräpäyksessä, kun Kaarle kuningas teki selvää ruhtinas Sergo Panitzkystä. Mutta niin ruhjottu ja verinen kuin Anders olikin, ei hän kuitenkaan voinut pidättää naurua, joka väkistenkin työntäytyi hänen huulilleen, kun hän kirkkaassa kuuvalossa näki elävän joukkion vallin vieressä. Niin sydämestään ei hän ollut saanut moneen päivään nauraa.
Sen jälkeen riensi hän pitkin vallin kylkeä portille ja tuli, niinkuin tiedämme, parhaaseen aikaan Kaarle kuninkaan ja Pietari Stormin luo. Kun hän myöhemmin päivällä kertoi seikkailuistaan Kaarle kuninkaalle näytti tämä perin tyytyväiseltä, kun hän taputti vänrikkiä olkapäälle ja sanoi:
"Sinä olet kyllin arvokas pääsemään henkivartioväkeeni. Tästä päivästä kuulutte sekä sinä että Storm tähän joukkoon".
7.
Kun laukaukset, jotka olivat vähällä ottaa muurilla riippuvan Anders Kaskin hengiltä, kävivät yhä rajummiksi, kasvoi kardinaalin levottomuus enemmän ja enemmän.
"Riennä!" huusi hän palvelijain esimiehelle. "Jos linna on piiritetty, ennenkun minä olen poissa, niin taivaan kirous lankee hirvittävimmässä muodossa teidän ylitsenne".
Kuumaverinen puolalainen tömisti jalkaa niin voimakkaasti, että tomu pilvenä nousi hänen ympärilleen.