"Ankara, armollinen herra", lausui esimies pelosta vapisten, sillä hän tunsi liian hyvin kardinaalin taipumattomuuden, kun oli rankaiseminen kysymyksessä, "kaikki on heti järjestyksessä ja — —"
"Mutta sinähän sanoit äsken, että kaikki on järjestyksessä", keskeytti ankara kardinaali, kiinnittäen esimieheen läpitunkevan katseen.
"Kyllä … kyllä … armollinen herra", tapaili tämä, "mutta … mutta…"
Hän ei saanut puhua ajatustaan loppuun, sillä kardinaali tarttui kursailematta kiinni hänen kurkkuunsa rajusti nutistaen esimies-poloista samalla kun hän huudahti:
"Viheliäinen petturi! Oletko sinä ehkä vihollisen kanssa yksissä vehkeissä! Vastaa heti, muuten kiirastulen kaikkien tuskien nimessä olet päätäsi lyhempi".
Näin sanoen hän päästi otteensa. Vapisten joka jäsenestään vaipui vanha palvelija polvilleen ja toisti varmaankin parikymmentä kertaa, että hän oli syytön. Palvelija vakuutti itkien ja vannoen uskollisuuttaan.
"No, no", virkkoi kardinaali kääntyen poispäin, sillä palvelijan kyyneleet koskivat häntä sitäkin enemmän kun hän itse tiesi, että mies raukka, joka nyt makasi hänen jalkainsa juuressa, oli uskollinen ja kokenut palvelija, joka oli ollut hänen isänsäkin palveluksessa, käyttäytyen silloin mitä kiitettävimmällä tavalla. Kardinaalin arvokkuus kielsi kuitenkin näyttämästä liian suurta lempeyttä, jonkatähden hän sanoi:
"Nouse ylös. Saamme nähdä, miten nopeimmin voimme päästä pois täältä".
Toiset palvelijat hengittivät taas kevyemmin, sillä he kaikki pitivät esimiehestään.
Vihdoin oli kaikki järjestyksessä, kardinaali istui jo satulassa.