"Jos sentään ruhtinas Sergo olisi täällä sinun tilallasi. Hän on kuitenkin mies".
Oli vaarallista kertoa leskiruhtinattarelle ruhtinas Sergon onnettomasta kohtalosta. Eleonora ei kuitenkaan enää voinut vaijeta, vaan kertoi ruhtinaan kamppailusta Kaarle kuninkaan kanssa porttikäytävässä.
"Kuka sellaista sinulle on kertonut", virkkoi Martha rouva, jota tämä uusi onnettomuus koski vielä kipeämmin.
"Joseph".
Seurasi pitkä ja kiusallinen hiljaisuus, jota ainoastaan kellon naksutus häiritsi. Eleonora oli hiljaa hiipinyt akkunan luo, minkä ääressä iso-äiti muutama minuutti takaperin oli seisonut. Kauan ei hän siinä kuitenkaan ollut tarkastanut auringonlaskua, kun uusi ajatus äkkiä lensi hänen aivoihinsa. Kiireesti riensi hän leskiruhtinattaren luo, joka edelleen istui lepotuolissa kädet ristissä rinnan päällä.
"Iso-äiti", virkkoi Eleonora laskeutuen polvilleen vanhuksen eteen, samalla kun hän nosti kirkkaat, loistavat silmänsä tätä kohden, "älä nyt ole pahoillasi! Minä olen keksinyt keinon, miten vanki vapautetaan".
Nuoren tytön täytyi kerrata nämä sanat, ennenkun leskiruhtinatar käsitti, mistä oli kysymys.
"Miten, miten", huudahti hän viimein innokkaasti. "Mikä keino se on?"
"Löytyyhän siniseen huoneeseen kaksi avainta?"
"Kyllä, mutta … mutta…"