"Puolan aika on ohi, kuningas Kaarle voittaa".
Nämä sanat lausuttuaan kokosi hän palvelijansa ja jätti huolestuneen näköisenä leirin, josta ei hän luullut tarvitsevansa niin pian poistua.
Hyvän matkan päässä leiristä itäänpäin pysäytti palvelijajoukon johtaja äkkiä juoksijansa ja kääntyi kardinaalin puoleen kysymyksellä:
"Mihinkä teidän ylhäisyytenne aikoo matkan johtaa?"
Kardinaali Primas mietti hetkisen, jonka jälkeen hän reippaasti vastasi:
"Rajzaciin".
Palvelija kääntyi kapealle metsätielle, joka joenrantaa pitkin johti aina Rajzaciin asti, joka oli Sobieskin suvun sukutila ja sijaitsi noin kaksi penikulmaa Riiasta itäänpäin, ainoastaan muutaman sylen päässä Düna-joen rannasta.
Kun kardinaali Primas huomasi pimeän metsän itseään ympäröivän eikä muita ääniä kuulunut kuin hevosten kavioiden kapse ja puiden suhina, tunsi hän itsensä vihdoin levolliseksi, ja helpotuksen huokaus nousi hänen rinnastaan.
Ylikulun aikana oli Anders Kaski ollut kuninkaan aluksen kintereillä seuranneessa veneessä. Vanhuksen kasvot loistivat tyytyväisyydestä, kuten tavallista. Ainoastaan kerran ne synkistyivät, silloin kun toisella rannalla seisovat saksilaiset alkoivat tähtäämään kuningasta ja hänen seuruettaan.
"Ne lurjukset varmaankin ampuvat hänet läpinäkyväksi kuin ryyniseulan", kirkui hän nähdessään, kuinka pari kuningasta ympäröivää hoviherraa kaatui veteen, kun he Kaarle XII:n sivulla kahlasivat rannalla, jossa eivät syvällä uivat alukset enää uineet, "mutta ennen…"